Kaupunkitutkimuksen päivät 2007 - Talous, kasvu, kulutus
Aika: 3.-4.5.2007
Paikka: Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)
Järjestäjät: Yhdyskuntasuunnittelun Seura, Alue ja Ympäristötutkimuksen Seura sekä Suomen Kaupunkitutkimuksen Seura
Kilpailukyky, innovaatioekologia, kunta- ja palvelurakenneuudistus sekä verotulopohjan vakauttaminen ovat kaupunkipoliittisen keskustelun ajankohtaisia voimasanoja. Kaupungit ja kaupunkiseudut ovat kansainvälistyvien talous- ja innovaatioverkostojen solmukohtia, joita kaupunkilaiset elävöittävät erilaisten julkisten ja yksityisten palvelujen tuottajina ja kuluttajina.
Kaupunki on – ja on aina ollut - merkkien ja merkitysten tuotannon, jakelun ja kulutuksen tila. Suomalainen kaupunki pysyy ajatusten, tekojen ja tavaroiden kauppapaikkana vaikka teollinen tuotanto väheneekin. Taloudellista kasvua haetaan yhä enemmän palveluista, teknologisista innovaatioista ja immateriaalisista hyödykkeistä. Taloudellisen kasvun on katsottu takaavan sen, että hyvinvointipalvelut ovat kaikkien saatavilla. Viime vuosien kehitys ei kuitenkaan näytä yksiselitteisesti tukevan väitettä. Taloudellisen rationaliteetin seuraaminen voi jättää hämäräänsä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisäksi myös ekologisen kestävyyden, kulttuurisen avoimuuden ja historiallisen kerrostuneisuuden. Kaupungeilla on aina ollut myös taipumus laajeta. Nytkin on aiheellista pohtia, millaiseksi mielenmaisemaksi kaupunkitila muodostuu ja kuinka esimerkiksi liikkumista hallitaan, jos kaupunkien ja kuntien taloudellisen menestyksen tavoittelu merkitsee reunakaupungistumista. Uusien kuntien ja kaupunkiseutujen muodostumisen myötä strateginen kehittäminen kohtaa aivan uudenlaisia haasteita: kuinka toimitaan tilanteessa, jossa kaupunki sekä suunnittelun kohteena että sen toteuttajana on määritettävä uudelleen?
Päivien avainpuhujia ovat professori Ian Gordon (The London School of Economics and Political Science), akatemiaprofessori Marjatta Hietala (Tampereen yliopisto) ja kaupunkitalouden professori Heikki Loikkanen (Helsingin yliopisto).
Kaupunkitutkimuksen päivillä jaetaan myös palkinto vuoden parhaasta kaupunkitutkimusta käsitelleestä tieteellisestä artikkelista.
Ohjelma
Torstai 3.5.2007
09.00-10.00
Ilmoittautuminen
10.00
Avaussanat, Sali 104
Timo Heikkinen, Vuoden 2007 Kaupunkitutkimuksen päivien Tieteellisen toimikunnan puheenjohtaja
Pääpuheenvuorot, Sali 104
Professori Ian Gordon, The London School of Economics and Political Science:
How should we write about cities within the global economy: pitting research against conventional wisdoms, old and new
Professori Heikki Loikkanen, Helsingin yliopisto:
Regional and urban economic development in Finland: stylized facts and trends
12.00
Kahvitauko
12.15
Pääpuheenvuorot jatkuvat, Sali 104
Akatemiaprofessori Marjatta Hietala, Tampereen yliopisto:
Kaupunkien vetovoima: historiallinen näkökulma
13.00-14.00
Lounastauko
14.00-17.00
Työryhmät (kahvitauko 15.15-15.25)
* 1. Alue- ja kaupunkitalous, Sali 104
* 2. Kasvavat kaupunkiseudut ja liikenne, Sali 309
* 3. Kilpailuttaminen, markkinoiden logiikka ja kaupunkipolitiikka, Sali 405
* 4. Kulttuurin talous ja vastaanotto sekä kaupunkibrändäys, Sali 404
* 5. Postmoderni kaupunkitalous ja kulttuurinen kerrostuneisuus (kokoontuu vain torstaina), Sali 312
* 6. Talous, valta, kulutus, Sali 313
* 7. The European Metropolis and Global Competition, Sali 505
18.00 – 19.30
Helsingin kaupungin vastaanotto ja vuoden 2007 kaupunkikirjoituspalkinnon jako
Kaupungintalon juhlasali, Pohjoisesplanadi 11-13
19.30 -
”Rytmijamit”-iltatilaisuus.
Päiville osallistuville ilmainen sisäänpääsy ennen kello 21.00.
Ravintola Piano, Rauhankatu 5, Kruununhaka (www.ravintolapiano.fi)
Perjantai 3.5.2007
9.00-11.00 Työryhmät
* 1. Alue- ja kaupunkitalous, Sali 104
* 2. Kasvavat kaupunkiseudut ja liikenne, Sali 309
* 3. Kilpailuttaminen, markkinoiden logiikka ja kaupunkipolitiikka, Sali 405
* 4. Kulttuurin talous ja vastaanotto sekä kaupunkibrändäys, Sali 404
* 6. Talous, valta, kulutus, Sali 313
* 7. The European Metropolis and Global Competition, Sali 505
11.00-11.30
Kahvitauko
11.30-12.30
Yhteenvetona akvaariokeskustelu ja päivien päätäntä, Sali 104.
Pj:t Timo Heikkinen ja Marjaana Niemi, työryhmien puheenjohtajat ja yleisö
Ilmoittautuminen
Osallistumismaksu sisältää kahvitarjoilut ja iltatilaisuuden.
Osallistumismaksu on:
- järjestävien seurojen (YSS, A&Y, SKTS) jäsenet € 20
- muut € 30
- perusopiskelijat € 5
Lisätietoja
Vuoden 2007 Kaupunkitutkimuksen päivien Tieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Timo Heikkinen
etunimi.sukunimi(at)tkk.fi; 09-451 40 93

