LASTEN MERKITYKSELLISET PAIKAT

Helena Teräväinen, TkT, arkkit.
Reetta Hyvärinen, fil.yo
InnoArch, Arkkitehtuurin laitos, TKK

Lapsuus ei ole vain jokin ohimenevä välivaihe matkalla aikuisuuteen, vaan lapsilla on omat oikeutensa yhteiskunnan jäseninä ja kaupungin asukkaina. Näemme hänet itsenäisenä episteemisenä toimijana. Yhdyskuntasuunnittelun osallistavan näkökulman mukaan asukkaille annetaan mahdollisuus tulla mukaan suunnitteluprosessiin. Asukkaiden tieto omasta ympäristöstään on arvokasta. TKK:n arkkitehtuurin laitoksella on kehitetty internet-foorumeita asukasosallistumiseen ja vuorovaikutukseen jo toista vuosikymmentä.

Kun/jos lapsi otetaan mukaan käyttäjänä ja asukkaana suunnitteluprosessiin vaatii se suunnittelijoilta (kuten tutkimushankkeessa tutkijoilta) eettisesti erityistä tarkkaavaisuutta: lasta ei saa manipuloida eikä asettaa millään tavalla vaaralle alttiiksi, tietyllä tavalla häneen on siis suhtauduttava suojelevammin kuin aikuisiin, mutta tiedonrakentajana ja oman ympäristönsä asiantuntijana hän on täysvaltainen kuin muutkin kansalaiset.

Suunnittelijoiden (asiantuntijoiden) ja asukkaiden (kansalaisten, osallisten, ympäristön käyttäjien jne.) välinen vuoropuhelu muuttuu ja hakee muotojaan koko ajan. Näkökulma on vaihdellut yhteisen ymmärryksen tavoittelussa kuulemisesta ja keskustelusta osallistuvaan suunnitteluun. Riittääkö että suunnittelija kuuntelee ja ymmärtää vai onko asukkaan opittava suunnittelijaksi? Erilaisissa osallistumismenetelmissä tapahtuu molemminpuolista oppimista, mutta tärkeintä on, että yhdessä rakennettavalle tiedolle annetaan mahdollisuus syntyä ja se pääsee vaikuttamaan.

Kerromme tässä muutamasta tutkimustapauksesta, joissa olemme pyrkineet keräämään tietoa lasten kokemasta kaupungista yhdessä heidän kanssaan; tässä ei lapsi ole tutkimuskohteemme vaan nimenomaan lasten ”paikat ja tilat” kaupungissa. Tutkimuksemme on osa transdisiplinääristä InnoSchool –hanketta, jossa tutkitaan tulevaisuuden koulua. Tässä Tekesin rahoittamassa kolmivuotisessa hankkeessa kolmen eri yliopiston (TKK. Helsingin yliopisto, Lapin yliopisto) neljä erillistä osahanketta tutkivat koulua sekä instituutiona että fyysisenä rakenteena, yhdistäen pedagogiikan, arkkitehtuurin ja erilaisten toimintamallien tuottamaa tietoa paikoista, tiloista ja prosesseista. TKK:n Arkkitehtuurin laitoksella tehtävä Innoarch –tutkimuksemme keskittyy paikkoihin ja tiloihin, mutta tutkimuksemme kohteena ei ole pelkästään koulurakennus, vaan näemme ensinnäkin koulun koko yhteisön (yhdyskunnan, alueen, kaupungin, kylän tms.) keskuksena sekä myös toisaalta koko kaupungin (yhteisön, alueen, kylän tms.) oppimisen mahdollistavana oppimisympäristönä tai ns. ympäristö voi oppikirja, jota yhdessä suunnitellaan ja rakennetaan. (Learning Neighbourhood)

InnoArch on tehnyt lasten kanssa heidän merkityksellisiin paikkoihinsa liittyvää tutkimusta kolmessa kaupungissa: Helsingissä, Rovaniemellä ja Santa Barbarassa. Näissä aineisto on kerätty valokuvina, karttoina ja kertomuksina (haastatteluina). Vuonna 2008 lapset käyttivät tutkimuksessa kännykkäkameroita ja brieftec-binder sovelluksella oli tarkoitus saada kuvauskohteet GPS –paikannuksena suoraan kartalle. Vuoden 2009 tutkimuksessa käytettiin kertakäyttökameroita, ja ns. aikatilapolku-menetelmää, johon kuuluu kameran lisäksi myös ns. photo diary. Päiväkirjaan oppilaat merkitsevät kuvauskohteensa ja muitakin päivän tapahtumia. Oppilaat merkitsevät sitten kuvauskohteensa (merkitykselliset paikkansa) kartalle ja vaihtavat kokemuksia (rakentavat tietoa) internet-foorumin kautta toisessa maanosassa sijaitsevan toisen koulun kanssa (Arabian koulu Helsingissä ja Mesan koulu Santa Barbarassa Kaliforniassa.

Suunnittelijalla on paljon tietoa käytettävissä toiminnasta, turvallisuudesta, terveellisyydestä ja viihtyisyydestä. Kouluja, päiväkoteja, leikkipuistoja ja muita lasten elämänpiiriin kuuluvia paikkoja ja tiloja suunnitellessamme muistamme (toivottavasti) lasten mittakaavan. Mutta entä koko kaupunki? Millaisena lapsi näkee ja kokee kaupungin tilat ja paikat? Ihanne ei ole se, että koko kaupunki suunniteltaisiin ”lapsen mittakaavassa” (niin kuin ei suurinta osaa rakennuksiakaan)., koska kaupungeissamme elävät yhdessä kaiken ikäiset ihmiset. Mutta lapsen äänen on saatava kuulua kaupungin käyttäjänä. Lapsen on saatava näkyä kaupungissa. Lapsilta saatavalle tiedolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kaupungin suunnitteluun ja rakentamiseen.
kaupunki.


ESITTELY OHJELMA ILMOITTAUTUMINEN JÄRJESTÖT ARKISTO		LASTEN MERKITYKSELLISET PAIKAT Takaisin edelliselle sivulle Helena Teräväinen, TkT, arkkit. Reetta Hyvärinen, fil.yo InnoArch, Arkkitehtuurin laitos, TKK Lapsuus ei ole vain jokin ohimenevä välivaihe matkalla aikuisuuteen, vaan lapsilla on omat oikeutensa yhteiskunnan jäseninä ja kaupungin asukkaina. Näemme hänet itsenäisenä episteemisenä toimijana. Yhdyskuntasuunnittelun osallistavan näkökulman mukaan asukkaille annetaan mahdollisuus tulla mukaan suunnitteluprosessiin. Asukkaiden tieto omasta ympäristöstään on arvokasta. TKK:n arkkitehtuurin laitoksella on kehitetty internet-foorumeita asukasosallistumiseen ja vuorovaikutukseen jo toista vuosikymmentä. Kun/jos lapsi otetaan mukaan käyttäjänä ja asukkaana suunnitteluprosessiin vaatii se suunnittelijoilta (kuten tutkimushankkeessa tutkijoilta) eettisesti erityistä tarkkaavaisuutta: lasta ei saa manipuloida eikä asettaa millään tavalla vaaralle alttiiksi, tietyllä tavalla häneen on siis suhtauduttava suojelevammin kuin aikuisiin, mutta tiedonrakentajana ja oman ympäristönsä asiantuntijana hän on täysvaltainen kuin muutkin kansalaiset. Suunnittelijoiden (asiantuntijoiden) ja asukkaiden (kansalaisten, osallisten, ympäristön käyttäjien jne.) välinen vuoropuhelu muuttuu ja hakee muotojaan koko ajan. Näkökulma on vaihdellut yhteisen ymmärryksen tavoittelussa kuulemisesta ja keskustelusta osallistuvaan suunnitteluun. Riittääkö että suunnittelija kuuntelee ja ymmärtää vai onko asukkaan opittava suunnittelijaksi? Erilaisissa osallistumismenetelmissä tapahtuu molemminpuolista oppimista, mutta tärkeintä on, että yhdessä rakennettavalle tiedolle annetaan mahdollisuus syntyä ja se pääsee vaikuttamaan. Kerromme tässä muutamasta tutkimustapauksesta, joissa olemme pyrkineet keräämään tietoa lasten kokemasta kaupungista yhdessä heidän kanssaan; tässä ei lapsi ole tutkimuskohteemme vaan nimenomaan lasten ”paikat ja tilat” kaupungissa. Tutkimuksemme on osa transdisiplinääristä InnoSchool –hanketta, jossa tutkitaan tulevaisuuden koulua. Tässä Tekesin rahoittamassa kolmivuotisessa hankkeessa kolmen eri yliopiston (TKK. Helsingin yliopisto, Lapin yliopisto) neljä erillistä osahanketta tutkivat koulua sekä instituutiona että fyysisenä rakenteena, yhdistäen pedagogiikan, arkkitehtuurin ja erilaisten toimintamallien tuottamaa tietoa paikoista, tiloista ja prosesseista. TKK:n Arkkitehtuurin laitoksella tehtävä Innoarch –tutkimuksemme keskittyy paikkoihin ja tiloihin, mutta tutkimuksemme kohteena ei ole pelkästään koulurakennus, vaan näemme ensinnäkin koulun koko yhteisön (yhdyskunnan, alueen, kaupungin, kylän tms.) keskuksena sekä myös toisaalta koko kaupungin (yhteisön, alueen, kylän tms.) oppimisen mahdollistavana oppimisympäristönä tai ns. ympäristö voi oppikirja, jota yhdessä suunnitellaan ja rakennetaan. (Learning Neighbourhood) InnoArch on tehnyt lasten kanssa heidän merkityksellisiin paikkoihinsa liittyvää tutkimusta kolmessa kaupungissa: Helsingissä, Rovaniemellä ja Santa Barbarassa. Näissä aineisto on kerätty valokuvina, karttoina ja kertomuksina (haastatteluina). Vuonna 2008 lapset käyttivät tutkimuksessa kännykkäkameroita ja brieftec-binder sovelluksella oli tarkoitus saada kuvauskohteet GPS –paikannuksena suoraan kartalle. Vuoden 2009 tutkimuksessa käytettiin kertakäyttökameroita, ja ns. aikatilapolku-menetelmää, johon kuuluu kameran lisäksi myös ns. photo diary. Päiväkirjaan oppilaat merkitsevät kuvauskohteensa ja muitakin päivän tapahtumia. Oppilaat merkitsevät sitten kuvauskohteensa (merkitykselliset paikkansa) kartalle ja vaihtavat kokemuksia (rakentavat tietoa) internet-foorumin kautta toisessa maanosassa sijaitsevan toisen koulun kanssa (Arabian koulu Helsingissä ja Mesan koulu Santa Barbarassa Kaliforniassa. Suunnittelijalla on paljon tietoa käytettävissä toiminnasta, turvallisuudesta, terveellisyydestä ja viihtyisyydestä. Kouluja, päiväkoteja, leikkipuistoja ja muita lasten elämänpiiriin kuuluvia paikkoja ja tiloja suunnitellessamme muistamme (toivottavasti) lasten mittakaavan. Mutta entä koko kaupunki? Millaisena lapsi näkee ja kokee kaupungin tilat ja paikat? Ihanne ei ole se, että koko kaupunki suunniteltaisiin ”lapsen mittakaavassa” (niin kuin ei suurinta osaa rakennuksiakaan)., koska kaupungeissamme elävät yhdessä kaiken ikäiset ihmiset. Mutta lapsen äänen on saatava kuulua kaupungin käyttäjänä. Lapsen on saatava näkyä kaupungissa. Lapsilta saatavalle tiedolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kaupungin suunnitteluun ja rakentamiseen. kaupunki.

		YHTEYDENOTTO COPYRIGHT