Arviointiosaaminen osallistavan maankäytönsuunnittelun ennakointi- ja ohjauskeinona
Sirkku Wallin ja Liisa Horelli
Arviointi on vakiintunut yhteiskunnan toimintaa suuntaavaksi välineeksi ja hallinnolliseksi toimintatavaksi. Maankäytönsuunnittelussa sen merkitys on kuitenkin vielä vaatimaton, vaikka maankäytönsuunnittelu on oleellinen osa alue- ja yhdyskuntasuunnittelua. Sen tehtävänä on monelle eri politiikka- ja hallintosektorille kuuluvien toimintojen sijoittelu ja reunaehtojen varmistaminen pitkällä aikavälillä.
Arviointien rooli aluekehittämisessä on niin vahva, että voidaan puhua perinteisen normiohjauksen ohella arviointiohjauksesta (Mäntysalo & Roininen 2009). Alueellista kehittämistä ohjaavia strategioita sekä ohjelmaperusteisia toimenpiteitä arvioidaan varsin laajamittaisesti niin viranomaistyönä kuin ohjelmatoimintaan sisäänkirjoitettuna ulkopuolisena arviointina. Kaari ulottuu etukäteisarvioinneista jälkikäteisarviointeihin. Arviointitulokset vaikuttavat resurssien jakoon, jonka vuoksi arviointi toimii myös päätöksenteon tukena. Maankäytön suunnittelussa arviointi on sen sijaan vaikutusten arviointia, joka tapahtuu vain kaavaluonnos- ja kaavaehdotusvaiheessa, eli ennen suunnitelman valmistumista ja paljon ennen suunnitelman toteutusta. Toteutuksen ja käyttöön oton jälkikäteisarviointia tehdään vain yksittäisissä tapauksissa (Laakso ym. 2001; Rautiainen 2001). Siten kattavasta seurantajärjestelmästä ja monista hyvistä tutkimuksista huolimatta ei ole olemassa systemaattista arviointitietoa ja tärkeää palautetta seuraavaa kaavoituskierrosta aloitettaessa (Hokkanen & Kojo 2003).
Arviointikirjallisuuden kansainvälisiä esimerkkejä lukiessa herää kysymys, miksi Suomessa arviointiosaaminen supistuu vain yksittäisten kaavahankkeiden selvitysvaiheen osaksi, kuten esimerkiksi ympäristövaikutusten tai sosiaalisten vaikutusten arvioinniksi. Miksei rakennettua elinympäristöä arvioida systemaattisemmin ja kokonaisvaltaisemmin, jolloin tietoa voitaisiin hyödyntää paitsi ennakoinnin ja ohjauksen välineenä, myös avoimen kansalaiskeskustelun ja päätöksenteon välineenä? Tämän esityksen tavoitteena on herättää keskustelua kokonaisvaltaisesta arvioinnista, joka kattaa alue- ja yhdyskuntasuunnittelun kaikki vaiheet.
Lähteet:
Hokkanen, Pekka & Matti Kojo (2003). Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn vaikutus päätöksentekoon. Suomen ympäristö 612. Ympäristöministeriön julkaisuja. Edita OYJ, Helsinki.
Laakso, Seppo, Loikkanen Heikki & Maija Anttila (2001). Maankäytön ohjauksesta kaupunkialueilla – kaupunkitalouden näkökulma. Suomen ympäristö 517. Ympäristöministeriön julkaisuja. Edita OYJ, Helsinki.
Mäntysalo, Raine & Janne Roininen (toim.)(2009). Kuinka alueellista muutosta hallitaan – parhaat keinot ja käytännöt. Esiselvitys sektoritutkimuksen neuvottelukunnan Alue- ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuurit -jaostolle (teema 3). Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja C 71, Teknillinen korkeakoulu. Espoo.
Rautiainen, Marianne (2001). Kaupunkikuvan arviointi – Selvitys kaupunkikuvaindikaattoreista. Suomen ympäristö 502. Ympäristöministeriön julkaisuja. Edita OYJ, Helsinki.
Wallin, Sirkku & Liisa Horelli (2010) Arvioinnin paikka alue- ja yhdyskuntasuunnittelussa. Hallinnon tutkimus 2009:5, ss.109-116.
