4. Arkinen vastarinta: keho, tila ja poliittinen toimijuus

arkinen_vastarintaKaupunkitutkimuksen päivät Helsingissä 5.–6.5.2014Kaupunkitutkimuksen päivät Helsingissä 5.–6.5.2014

Puheenjohtajat: Tarja Väyrynen (Tampereen yliopisto), Anitta Kynsilehto (Tampereen yliopisto)

Työryhmän tarkoituksena on tarkastella kehollista vastarintaa ja etsiä sitä paikoista ja tiloista, joista emme ole sitä tottuneet perinteisesti etsimään (esim. työpaikka, koulu, sairaala). Myös keho voidaan ymmärtää tilana, joka muodostaa pinnan poliittiselle toimijuudelle ja näin ollen vastarinnalle. Keho on erilaisten poliittisten hallinnan käytäntöjen kohde, mutta se voi myös häiritä näitä käytäntöjä koreografiallaan. Termillä ”koreografia” tavoitetaan kehojen väistämätön suhde toisiin kehoihin ja niiden keskinäinen liike, joka on vastarinnan perusta. Työryhmässä tarkastellaan muun muassa sitä, milloin tämä – usein hyvin pienessä mittakaavassa toteutuva – häirintä ja vastarinta voidaan tulkita poliittiseksi eli milloin se kyseenalaistaa vallitsevia yhteiskunnallisia jakoja ja hierarkioita. Työryhmä on erityisen kiinnostunut tutkimuksesta, jossa kehoja ja vastarintaa lähestytään mikro-politiikan, arkisen ja tavallisen näkökulmasta, koska näin voidaan avata tuoreita näkökulmia poliittiseen toimijuuteen. Poliittinen toimijuus ei kiinnity välttämättä kansalaisuuteen, vaan sitä voidaan tarkastella esimerkiksi myös inhimillisen toiminnan tapahtumaluonteen kautta. Filosofisesti suuntautunut tutkimus, jossa tutkitaan kehojen aika-tilallista luonnetta, sopii hyvin työryhmän aihealueeseen. Työryhmä on kiinnostunut myös etnografisesti orientoituneista tutkimuksista, joiden tavoitteena on kuvata ja selittää ihmisten toimintaa heidän ympäristössään tai ryhmän jäsenten tulkintoja ja käsityksiä ympäristöstään ja toiminnastaan. Sosiaalisen vuorovaikutuksen tutkiminen auttaa näkemään ennalta arvaamattomia vastarinnan tiloja ja poliittisen toimijuuden mahdollisuuksia. Myös kehon ja poliittisen toimijuuden tutkimuksen eettisyyttä tarkastelevat esitykset sopivat työryhmään.

 

Työryhmän aikataulu:

Ma 5.5. klo: 13.30–15.00 (309)

13.30 Alkusanat, Tarja Väyrynen, Anitta Kynsilehto

13.40 Leikki kehollisena tietämisenä. Esikoululaiset Pikku Kakkosen puistoa suunnittelemassa, Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen ja Markus Laine

14.00 Turistikierrosten poliittinen maantiede Jerusalemissa, Taina Renkonen

14.20 Leiri, keskus ja keho: näkökulmia poliittiseen toimijuuteen ja tilaan, Eeva Puumala ja Anitta Kynsilehto

14.40 Keskustelua

Ma 5.5. klo 15.30–17.00 (309)

15.30 Alkusanat, Tarja Väyrynen, Anitta Kynsilehto

15.40 Keho, tila ja poliittinen toimijuus työssä: Muuttoliikenäkökulma, Tiina Vaittinen

16.00 “Hautojärven edessä en itkenyt!”: Aika-tilallinen tapahtuma vastarintana ja politiikan edellytyksenä,
Tarja Väyrynen

16.20 Keskustelua ja loppusanat, Tarja Väyrynen, Anitta Kynsilehto

 

Työryhmän abstraktit