Housing in sustainable cities
Friday 29.4 at 10.00–11.30
Kuinka lähestyä kestävää asumista kaupunkiseudun tasolla?
Kaisa Granqvist, Tkt, Helsingin kaupunki
Keskustelu kaupunkiseuduista alkoi 1990-luvulla. Tässä keskustelussa kaupunkiseudut on nähty ennen kaikkea keskuskaupungin ympärille jäsentyvinä toiminnallisina talousalueina, jotka toimivat sekä paikallisen että kansallisen talouskasvun ja kilpailukyvyn moottoreina (esim. Davoudi & Brooks 2021, Moisio, 2021). Viime aikoina on kuitenkin peräänkuulutettu moninaisempaa ymmärrystä kaupunkiseuduista ja niiden suunnittelua ohjaavista tavoitteista (esim. Waite & Bristow, 2019). Kaupunkiseutuja onkin alettu lähestyä yhtenä keskeisenä areenana, jolla kestävyyden ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen haasteita tulisi pyrkiä ratkaisemaan (Jonas & Moisio, 2021). Högström ym. (2017) kuitenkin muistuttavat, että koska laajuudessaan kestävyys- ja ilmastohaasteet ylittävät hallinnollisten alueiden, tasojen ja sektoreiden välisiä rajoja, myös niihin vastaaminen edellyttää uudenlaista rajat ylittävää suunnitteluotetta. Tässä tutkimuksessa kuitenkin esitän, että nämä rajat vaikuttavat myös itse kestävyyshaasteen määrittelyyn.
Tässä tutkimuksessa tarkastelun kohteena on Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) suunnittelua ja erityisesti Helsingin seudun MAL -2023 suunnitelman laadintaa. Jo edellisellä MAL-suunnittelukierroksella (MAL 2019 -suunnitelma) päästöjen vähentäminen nousi keskeiseksi suunnittelutavoitteeksi ja sitä pyrittiin toteuttamaan erityisesti liikenteen suunnittelun keinoin. MAL 2023-suunnitelman tavoitteeksi asetettiin kuitenkin myös asumisen päästöjen vähentäminen kasvavalla seudulla. Keinojen löytäminen tavoitteen toteuttamiseen on kuitenkin osoittautunut haasteelliseksi. Ensinnäkin, tietopohja asumisen ja rakentamisen päästöistä seututasolla uupuu. Toisekseen, asumisen päästöjen vähentämistä on tarkasteltu lähes ainoastaan rakennustasolla, jolloin ymmärrys vähäpäästöisestä asumisesta osana sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää seudullista yhdyskuntarakentamista puuttuu. Kolmannekseen, on epäselvää, mikä seututason roolin tulisi olla kestävän asumisen ja rakentamisen ohjaamisessa, kun haastetta ratkotaan pääsääntöisesti muilla suunnittelun tasoilla ja toimijoiden toimesta. Nostamalla esiin näitä näkökohtia pyrin herättämään keskustelua laajemmasta ja moniulotteisemmasta kestävän ja vähäpäästöisen asumisen määrittelystä ja seututason roolista kestävän asumisen edistäjänä.
The role of municipalities in promoting housing affordability: An analysis of local governance in three Finnish cities.
Elina Sutela, PhD candidate, Social policy, Department of Social Research, University of Turku
As part of housing rights, promoting affordability is considered a concern of the welfare state and an obligation of the public sector. It is also a key element in socially sustainable housing. However, it involves considerable political tensions, particularly between social and economic policy goals. Measures to promote affordability have been analysed mostly nationally or compared between cities in different countries. As cities have power over land use and housing – two crucial areas to promote affordability – local variations can also be expected within a national context. Focusing on three Finnish cities (Helsinki, Tampere and Turku), this article asks how local housing governances have influenced approaches to affordability. Based on expert interviews (N=22) and policy documents, my analysis shows that one of the cities (Turku) has a smaller role in the housing markets than the
other two (Helsinki and Tampere) and consequently a more market-oriented approach. However, based on current policy goals, this does not appear to be the sought outcome. Rather, the differences stem from inadequate government organisation resources and competencies to implement the city’s political will and volatility of the latter. Finland comprises a rich case due to its localised approach to land use and housing and the largest cities’ dedication to promoting a considerable share of subsidised housing (25–55 % of new housing stock).
Social justice in climate politics: Housing as anxiety, agency, and an answer
Joni Vainikka, University of Helsinki / DeCarbon-Home
The climate crisis concerns everyone. As centres of living, consumption and flows, cities are on the frontlines in our efforts to mitigate and adapt to an increasingly warming and volatile climate. Housing causes around 20 to 30 per cent of greenhouse gas emissions. While we can all influence the practices in our homes to minimize our carbon footprints, the move from fossil fuels to renewables is poised to create inequalities and strengthen existing segregation. Those that are the least responsible for the climate crisis tend to be the ones disproportionately impacted by it. The carbon inequality era is characterized by a double inequality where risks and responsibilities do not share space. We cannot normatively expect that justice takes its course when we describe the imbalances of power. Transitions need to be both justified and made equal since decarbonization and sustainability transformations can at first, benefit early adopters and in the long-term create pockets of multi-segregated neighbourhoods. This talk contributes to discussions of social justice in climate politics by rethinking housing and housing practices as a source of anxiety, a form of agency and a partial answer to the climate crisis. Anxiety since some climate related housing solutions require reasonable investments that some households cannot afford regardless of their concerns of the crisis. Agency since making climate-wise solutions is an act of global citizenship where households make valued judgements over their living practices. Answer since reducing the carbon footprint of housing contributes to the drops needed for a sea change. Reaching the anticipated decarbonized future that safeguards the rights of future generations requires considerations of social and spatial justice.
Pilot project of Hyrylän koulu in Lohja
Pedro Aibéo, PhDc. Dipl. Ing. Dipl. Arch.
According to a study of the Tampere University, Finland is the country in western Europe where most heritage buildings are being demolished. The cause seems to be related to the steady increase of more strict building regulations over the last decades and a lack of flexibility towards renovation projects. This has negative consequences. Not only it causes waste of resources (falling short of circular economy goals) but above all, it propels the destruction of communities and of cultural identities.
In an attempt to provide an impulse towards updating legislation, and to address two major problems in cities, loneliness and misuse of natural resources, the startup ”Gamified Cohousing” was created in 2018, born out of the previous research on “Architectural Democracy”. The developed five step plan turns empty buildings into cohousing and coworking economies.
We present here our ongoing pilot project of Hyrsylän Koulu in Lohja: the renovation of an old school, with new buildings, into a thriving resilient community, where people can live in modern standards and use a facility management app to be engaged in daily tasks of the house to benefit from it socially and financially.
Ilmastoselvityksen hyödyntäminen kestävien asuinalueiden suunnittelussa
Liina Marttila & Esa Salminen, Vahanen Environment Oy
Kaavoituksella voidaan ohjata asuinalueiden kehitystä kestävämpään suuntaan ja vaikuttaa alueiden kasvihuonekaasupäästöihin pitkälle tulevaisunorvauteen. Kun vähähiilisyyteen tähtäävät toimenpiteet ovat mukana mahdollisimman varhaisessa vaiheessa hanketta, ovat tavoitteet selkeämpiä ja toimet konkreettisempia ja tehokkaampia. Kestävyyttä voidaan edistää kaavoitus- ja suunnitteluvaiheessa tehtävällä ilmastoselvityksellä. Ympäristöministeriö myönsi hankeavustusta Tuusulaan kaavaillun Puistokylän asuinalueen kestävyyden parantamiseksi, jonka myötä kaavahankkeesta tuotettiin Tuusulan Rykmentinpuiston Puistokylän kaava-alueen ilmastoviisaat, kestävät ja innovatiiviset ratkaisut -selvitys.
Selvityksessä tarkasteltiin tulevan asuinalueen kestävyyttä, vertailtiin suunnittelualueelle laadittua neljää toteutusvaihtoehtoa ja esitettiin yhteensä 39 ilmastoviisasta, kestävää ja innovatiivista ratkaisua, joilla alueen kestävyyttä voitaisiin parantaa. Selvitys painottui seuraaviin kestävyyden osa-alueisiin: aluetason suunnittelu, ilmastonmuutos, energia ja liikenne, vihreys, vesi, kiertotalous ja rakentaminen sekä elinkaaritarkastelu. Osana elinkaaritarkastelua tehtiin aikaisen vaiheen hiilijalanjälkilaskenta eri toteutusvaihdoissa esitetyille asuinrakennuksille. Selvitys rajattiin edellä mainittuihin kestävyyden osa-alueisiin, koska niillä nähtiin olevan merkitystä Puistokylän ilmastoviisaassa suunnittelussa ja niihin on mahdollista vaikuttaa jo kaavoitusvaiheessa. Osa-alueet liittyivät myös olennaisesti ilmastoviisaan ja kestävän suunnittelun tavoitteisiin ja niihin löytyi toteutuskelpoisia ilmastoviisaita, kestäviä ja innovatiivisia ratkaisuja.
Suunnittelun ja kaavoituksen alkuvaiheessa toteutetulla ilmastoselvityksellä voidaan tunnistaa asuinalueen yksilöllisiä kehitystarpeita ja ohjata suunnittelua jo varhaisessa vaiheessa mahdollisimman kestävään suuntaan. Selvityksessä esitetyt konkreettiset ratkaisut auttavat suunnittelijoita löytämään alueelle sopivia kestäviä ratkaisuja ja pienentävät kynnystä niiden toteutukseen. Selvityksen pohjalta voidaan myös pohtia kestävyyteen liittyviä kaavamääräyksiä, jotka takaavat tulevan asuinalueen kestävyyden vähimmäistason. Kestävyydellä tulee olemaan yhä suurempi rooli uusien asuinalueiden suunnittelussa tulevaisuudessa. Puistokylän ilmastoselvitys osoittautui tehokkaaksi menetelmäksi tunnistaa kehitettäviä osa-alueita ja ohjata suunnittelua oikeaan suuntaan.
Sosiaalinen sekoittaminen segregaation hallinnan keinona
Jarkko Rasinkangas, Katriina Rosengren & Hannu Ruonavaara
Kaupunkien negatiivinen alueellinen eriytyminen eli segregaatio, on noussut yhdeksi ajankohtaiseksi sosiaalisen kestävyyden haasteeksi myös Suomessa. Tutkimuksemme kohteena ovat segregaation vastaiset toimenpiteet Suomen 20 suurimmassa kaupungissa ja aineistonamme toimivat kyseisiin kaupunkeihin kohdentuneet viranomaishaastattelut sekä maankäyttöä ja asuntopolitiikkaa ohjaavat dokumentit. Tarkoituksenamme on lisätä ymmärrystä suomalaisten kaupunkien segregaation hallinnasta erityisesti maankäytön, kaavoituksen ja asuntopolitiikan kontekstissa. Suurimpien kaupunkiemme kehitys on hyvin poikkeavaa jo pelkästään väestönmuutosten näkökulmasta, sillä ainoastaan muutamat kaupungeista ovat kasvaneet voimakkaasti, kun taas lähes puolet kaupungeista on kehitykseltään supistuvia. Tämä kehitys asettaa kaupungit jo lähtökohdiltaan hyvin erilaisiin tilanteisiin myös sosiaaliseen kestävyyteen liittyvien haasteiden, kuten asuntokysynnän suhteen.
Havaintojemme mukaan sosiaalinen sekoittaminen on kaupunkiemme tyypillisin segregaation hallinnan keino. Sosiaalisella sekoittamisella viitataan asuntokannan alueellisen eriytymisen hallintaan sijoittamalla asuntotyypeiltään ja hallintasuhteiltaan monipuolista asuntokantaa eri kaupunginosiin. Alustavista tuloksistamme käy ilmi, että perustelu sosiaaliselle sekoittamiselle tulee universaalina asuntopolitiikkamme sisäänrakennettuna tavoitteena, joka ilmenee suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa eräänlaisena itsestään selvyytenä. Näin ollen se on luonteeltaan lähtökohtaisesti segregaatiota ennalta ehkäisevää, mikä poikkeaa kansainvälisessä kontekstissa tyypillisemmästä tavasta käyttää sosiaalista sekoittamista alueellisia vinoumia korjaavana toimenpiteenä purkamisen ja täydennysrakentamisen keinoin. Muutamia suurimpia kaupunkejamme lukuun ottamatta sekoittamista ei kuitenkaan määritellä konkreettisten tavoitteiden tasolla. Tästä johtuen sosiaalinen sekoittaminen näyttäytyy myös meillä pikemminkin tapauskohtaisena ja reagoivana suunnittelun keinona kuin kokonaisvaltaisena alueellisen eriytymisen hallinnan välineenä. Suomalaissa kaupungeissa sosiaalinen sekoittaminen kohdentuu lähinnä tuettuun ARA-vuokra-asuntokantaan, mikä selittyy osaltaan omien vuokrataloyhtiöiden ja tontinluovutusten mahdollistamalla kontrolloitavuudella. ARA-kannan avulla halutaan samalla mahdollistaa kohtuuhintaisen asumisen tarjontaa.