Suunnittelutehtävänä Kestävä kaupunki: Monialaisesti tuotetun tiedon yhteensovittaminen kaupunkisuunnittelussa

Torstai 28.4 klo 15.15–16.45

Karhukallion asuinalueen suunnittelu

Laura Hietakorpi, arkkitehti, asemakaavoituspalvelu, Helsingin kaupunki

Karhukallion asuinalue on suunnitteilla Helsingin Myllypuron lounaisosan ja Herttoniemen pohjoisosan alueelle. Tavoitteena on mahdollistaa uusi Raide-Jokeriin tukeutuva asuinalue, joka yhdistyy saumattomasti olemassa olevaan ympäristöön sekä Herttoniemen että Myllypuron puolelta. Suunnitelma sisältää asuntoja noin 2700 uudelle asukkaalle sekä asumiseen liittyviä kaupallisia ja julkisia palveluita. Suunnitelma jakautuu puukerrostalosydämeen Karhukalliontien länsipuolella ja niitä ympäröiviin rinnekortteleihin.

Suunnitelman keskeinen ratkaistava asia on ollut tehokkaan, mutta miellyttävän mittakaavaisen asuinalueen, säilyvän metsäalueen, vaikean topografian ja monitahoisen liikenneratkaisun sovittaminen yhteen. Alue on nykyään lähes rakentamaton ja isojen väylien halkoma, mutta asukkaille tärkeä virkistysalue. Kaavaratkaisun myötä alueen pääkatu Viikintie siirretään Raide-Jokerin pysäkin risteykseen Viilarintielle. Maisema ja kaupunkikuva muuttuvat rajusti rakentamisen myötä. Karhukallion uuden asuinalueen yhtenä identiteettitekijänä on säilyvä osa Karhumetsää.

Asemakaavaa on suunniteltu vuodesta 2013 lähtien. Se hyväksyttiin vuoden 2021 lopussa Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa. Suunnitteluvuosien aikana suunnitteluolosuhteet ja monet tavoitteet ovat muuttuneet; Helsingin uusi, kaupungin sisäiseen täydennysrakentamiseen tähtäävä yleiskaava on tullut voimaan, asukasaktiivisuudesta tullut valtavirtaa ja rakentamisen ilmastokestävyys ja lähivirkistysalueiden riittävyys nousseet suunnittelun keskiöön.

Kaavaratkaisu vastaa Hiilineutraali Helsinki 2030-toimenpideohjelman tavoitteisiin mm. lähes 50 000 k-m² puurakentamisen määrällä, edellyttämällä uusiutuvan energian tuottamista, mahdollistamalla alueellisen maalämpöjärjestelmän ja parantamalla kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen olosuhteita. Viimeisimpänä on selvitetty alueellisen maalämpöjärjestelmän toteuttamista Karhukallioon.

Asukasvuorovaikutusta on tehty eri suunnitteluvaiheissa ja suunnitelmaa hienosäädetty sen mukaan. Rakentamisen tehokkuus poikkeaa ympäristöstään paljon ja se on ollut monille asukkaille vaikeaa hyväksyä. Toisaalta sosiaalisen median ryhmissä on peräänkuulutettu tehokkaampaa rakentamista. Toteuttamisen laatua ajatellen on laadittu mm. korttelikortit, julkisten ulkotilojen yleissuunnitelma ja määritelty rakennusten ja pihojen laatutasoa kaavamääräyksissä.

Viherrakenteen rooli kestävässä kaupunkisuunnittelussa

Mari Ariluoma, tohtorikoulutettava, Aalto-yliopisto

Kaupunkivihreän rooli kestävässä kaupunkikehityksessä on moninainen. Viherrakenteen, johon voidaan nähdä sisältyväksi kaikki kasvullinen ala kaupungissa, arvo tiedostetaan monista näkökulmista ja esimerkiksi hulevesien hallinnalle ja virkistäytymiselle varattavat tilat ovat kaupunkisuunnittelussa usein keskeisiä lähtökohtia. Muita tärkeitä, mutta toistaiseksi vähemmän painoarvoa saaneita arvoja, ovat esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden tukeminen ja viherrakenteen hiilen sidonta. Toisaalta tiiviin kaupunkirakenteen ja esimerkiksi urbaanien kompaktien katutilojen tavoittelu asettavat tiukkoja ja usein jopa epärealistisia reunaehtoja kaupunkivihreälle. Myös eri suunnittelualojen erilaiset näkökulmat kestävyyden painopisteisiin saattavat erota toisistaan.  

 Esityksessä tarkastellaan kahta ajankohtaista ja suhteellisen laajaa kaupunkikehityshanketta eri puolilla Suomea ja analysoidaan hankkeiden suunnitteluaineistoa ja prosesseja viherrakenteen näkökulmasta. Kohteina ovat Hiedanranta Tampereella ja Hartaanselänranta Oulussa. Tavoitteena on tunnistaa, millaisia kestävyystavoitteita alueiden suunnittelulle on asetettu ja miten viherrakennetta on suunniteltu vastaamaan näihin tavoitteisiin. Aineistona käytetään suunnitteludokumentteja. Tarkastelussa peilataan viimeaikaisessa tutkimustuloksissa tunnistettuja kaupunkivihreän hyötyjä niiden ilmenemiseen kaupunkisuunnittelussa. Toisena näkökulmana tarkastellaan monihyötyisyyttä, eli miten viherrakenteen ja luontopohjaisten ratkaisujen tutkimuksessa korostuva kaupunkivihreän rooli useiden ekosysteemipalveluiden kannalta näkyy käytännön suunnittelussa.

Pandemioiden ehkäisyyn liittyvän tiedon kytkeminen osaksi tietoon perustuvaa päätöksentekoa kaupunkisuunnitteluprosessissa

Anna Suorsa, Anna-Maija Multas & Heidi Enwald, Oulun yliopisto

Anelma Lammi & Päivi Pyykkölä, Filha ry

Esityksessä tarkastellaan kaupunkiympäristöjen kehittämistä tartuntatautien näkökulmasta kestävämmiksi, keskittyen erityisesti tiedon rooliin monialaisessa kaupunkisuunnitteluprosessissa. Kaupunkisuunnittelun muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan uutta pandemioiden ehkäisyyn liittyvää tieteellistä tietoa sekä kansallisella että paikallisella tasolla. Lisäksi käytäntöjen muutos ja eri toimijoiden välisen vuorovaikutuksen lisääminen ovat tarpeen, jotta uusin tieto hyvinvoinnin ja ympäristön välisistä yhteyksistä saadaan käyttöön kaupunkiympäristöjä suunniteltaessa. Esityksessä esiteltävä tutkimus on osa Vastustus­­kykyinen kaupunki – Kaupunki­suunnittelu pandemioiden ennaltaehkäisyn välineenä (RECIPE) -hanketta. Esityksessä keskitytään monialaiseen yhteystyöhön liittyvien tietokäytäntöjen tarkasteluun kuntaorganisaatioissa.

Tutkimustiedon ohella päätöksentekoon vaikuttavat erilaiset muut tiedon muodot sekä prosesseihin osallistuvien tahojen tietoaukot ja päätöksentekoprosessin käytännöt. Esityksen perustalla on informaatiotutkimuksen näkökulma tiedon käyttöön päätöksenteossa: Ihmiset tekevät päätöksiä tiedon perusteella sekä työ- että arkielämässä, vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja muiden ihmisten kanssa. He toimivat informaatioympäristöissä, joita muodostavat esimerkiksi erilaiset tietolähteet, toiset ihmiset sekä fyysiset ja virtuaaliset olosuhteet. Informaatioympäristöissä kehittyy tietokäytäntöjä, jotka voivat tukea tiedon käyttöä eri tilanteissa. Samalla saattaa kuitenkin muodostua tietoaukkoja, jotka estävät tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Tietoaukot voivat korostua monialaisissa työympäristöissä, joissa tietoprosessit ylittävät organisaatioiden välisiä rajoja. Yhteistyön ja vuorovaikutuksen puute eri toimijoiden välillä voi myös muodostaa esteitä päätöksenteolle.

Esityksessä tarkastellaan kaupunkisuunnittelun prosesseja sekä kuntatoimijoiden tietoaukkoja, näihin liittyviä tiedontarpeita ja tietokäytänteitä kaupunkisuunnittelussa erityisesti terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyen ja esitetään lähtökohtia näiden tarkasteluun empiirisesti kuntaorganisaatioissa. Lisäksi tarkastellaan sitä, miten yhteisiä tietoprosesseja ja -käytäntöjä voidaan kehittää eri kuntatoimijoiden välillä. Esityksen tavoitteena on näin antaa käsitteellisiä ja menetelmällisiä välineitä tietoon perustuvan päätöksenteon kehittämiseen kaupunkisuunnittelussa.

Vihreän kaupunkimaiseman ymmärtäminen kaupunkisuunnittelun pohjana

Maria Jaakkola, TkT, maisema-arkkitehti

Osataksemme suunnitella parempia ja ihmisystävällisempiä kaupunkeja, tulee niin niiden pohjana olevaa maisemaa kuin niihin integroitunutta viherrakennetta tutkailla osana kestävää kaupunkia. Maisemalähtöinen urbanismi, luonnonprosessien vaikutuksen ymmärtäminen ja viherrakenteen rooli kestävien elämäntapojen mahdollistajana edellyttää monitieteistä kaupunkisuunnittelua. Kaupunkimaisemien näkyvää ja näkymätöntä todellisuutta tulee tulkita niin eri alojen osaamisen, uudenlaisten lähestymistapojen kuin asukkaidenkin kokemuksen syvällisen ymmärtämisen kautta. Muun muassa näitä näkökulmia hiljattain julkaistu väitöskirjani ”Understanding Green Urban Landscape – A Phenomenological Approach” pyrkii valottamaan, suodatettuna Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelun kaksikymmenvuotisen kokemukseni kautta.

Luontokokemusten saavutettavuus ja ympäristön laatu kaupungissa edesauttavat sellaisia arjen valintoja, joiden kautta kestäviä elämäntapoja voidaan tukea. Tiivistyvien kaupunkien onnistunut suunnittelu edellyttää kokemuksellisen tiedon ymmärtämistä ja eri näkökulmien yhteensovittamista.

On tärkeää pohtia keinoja, miten näkymätöntä – kuten muistoja, preferenssejä, taustatietoa ja arvokeskustelua – voidaan tehdä näkyväksi suunnitteluprosesseissa. On pyrittävä rakentamaan siltoja eri alojen ja menetelmien välille, samoin kuin suunnittelijan systeemisen ajattelun ja maiseman kokemisen välille. Tärkeää on myös ottaa huomioon niin maisemallinen kuin yhteiskunnallinen konteksti. Väitöstutkimuksessani esitetään maiseman analyysikehikkoa tämän ymmärtämisen avuksi, ja tutkimusmenetelmät ovat toisiinsa integroituneita ja poikkitieteellisiä/taiteellisia, taideperustaisesta tutkimuksesta asukaskyselyiden laadulliseen analysointiin. Fenomenologinen näkökulma, joka korostaa moniaistista kokemusta, kokonaisvaltaisuutta, eläytyvää ymmärtämistä ja yhteenkuuluvuutta ihmisen ja luonnon välillä voi olla avain uudenlaiseen luontosuhteeseen, jonkinlaiseen vastuulliseen osallisuuteen, jossa pyritään ymmärtämään niin kaupunkimaiseman syntyprosesseja kuin kaupunkia elinympäristönään käyttäviä ihmisiäkin.

Suunnitteluratkaisujen pohjana olevien arvojen ja merkityksien tekeminen näkyviksi voisi edistää vuoropuhelua ja sitä kautta inklusiivisempien kaupunkien suunnittelua. Uusien välineiden ja metodien kehittäminen kokemuksen tutkimiseen ja mittaamiseen ja erilaisten näkökulmien yhteensovittamiseen voisi olla askel tätä kohden.