Asutuksen ja metsän väliset raja-alueet hyvinvoinnin lähteinä

Maria Seppälä, Tampereen yliopisto

Suunnittelussa asutuksen ja metsän väliset rajat halutaan pitää mahdollisimman erottavina ja yksiselitteisinä. Ekologian alalla on tutkimuksia, joissa ajatellaan, että metsän reunaa muokkaavat asukkaat ovat haittatekijä metsän ekologialle. Asutuksen ja metsän väliset raja-alueet näyttäytyvät kuitenkin rajalla asuville asukkaille merkityksellisinä tiloina, mikä usein näkyy metsään ulottuvien toimintojen ja artefaktien moninaisuutena. Ympäristöpsykologisesta näkökulmasta rajan muokkaaminen voidaan nähdä oman territorion rakentamisena, yksityisen ja julkisen rajan säätelynä sekä hyvinvoinnin lisäämisenä. (Kervinen, Jokinen, & Seppälä 2014 käsikirjoitus). Toisaalta ohikulkiessaan asukkaat paheksuvat tällaisia julkisen virkistysalueen luvattomia rajaloukkauksia. Tämä ilmeni Tampereella Haukiluomassa järjestämieni asukasryhmäkävelyiden perusteella. Ohikulkijoille rajan pitäminen siistinä oli mieluisa vaihtoehto, mutta kaikki muu toiminta rajalla tulisi heidän mielestään kieltää.

Metsän ja asutuksen välisellä rajavyöhykkeellä on siten merkitystä sekä ohikulkeville että rajalla asuville asukkaille. Raja-alueet herättävätkin monenlaisia kysymyksiä hyvinvoinnin näkökulmasta: Millaisia hyvinvointivaikutuksia rajalla toimiminen tuottaa? Millainen merkitys raja-alueilla ja asuinalueen muilla viheralueilla on rajan muokkaajille? Miten asukkaita voitaisiin hyödyntää raja-alueiden hoitamisessa ja kunnossapidossa? Esitän puheenvuorossani näkökulmia raja-alueista ja niiden merkityksestä asukkaille sekä tutkimussuunnitelman, jonka avulla tutkin, millainen merkitys asutuksen ja metsän välisellä rajalla toimimisella on rajan muokkaajalle.

 **

Luonnosta nuorille hyvinvointia ja potkua elämään

Riikka Puhakka, Helsingin yliopisto

Luontoa ja sen aineettomia arvoja voidaan hyödyntää ihmisten arjen hyvinvoinnin edistämisessä ja monien terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemisessa. Luonto pyritäänkin Suomessa liittämään voimakkaammin osaksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimintaympäristöjä. Viime vuosina tunnetuksi tulleella green care -toiminnalla tarkoitetaan luontoon ja maaseutuympäristöön kytkeytyvää toimintaa, joka edistää ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Menetelmiä käytetään sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja kuntoutuspalveluissa. Green care kattaa monia suuntauksia, menetelmiä ja käytäntöjä. Lähtökohtana on se, että luonnon elvyttävyys, osallisuus ja kokemuksellisuus lisäävät ihmisten hyvinvointia.

Tämä tutkimus perustuu Lahden seudulla käynnissä olevaan ESR-rahoitteiseen Polku-hankkeeseen, jossa annetaan eväitä nuorten ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen suunnitteluun erityisesti luonto- ja ympäristöalalla sekä vahvistetaan nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja ympäristövastuullisuutta. Tässä pilottihankkeessa työttömille 16–25-vuotiaille nuorille järjestetään kaupungin alueella kolme osallistavaa, luonto- ja ympäristöpainotteista työpajaa työhön tutustumiseksi. Lisäksi työpajojen toimintaan sisältyvät arjen ympäristövastuullisuuden syventämiseen tähtäävä ekotiimi ja luontoyhteyttä vahvistavat harjoitukset, joiden tavoitteena on muun muassa itsetuntemuksen lisääminen ja oman elämän suuntaviivojen pohtiminen. Tutkimuksessa tarkastellaan hankkeen toimintojen vaikuttavuutta nuorten hyvinvointiin, ura- ja ammatinvalintasuunnitelmiin, luontosuhteeseen ja ympäristövastuullisuuteen. Tulosten perusteella pohditaan kehollisuuden merkitystä luontosuhteen muodostumisessa: miten luonnossa työskentelyn käytännöt ja luontoyhteysharjoitukset voivat vahvistaa kaupunkilaisnuorten luontosuhdetta ja sitä kautta lisätä heidän hyvinvointiaan?

**

Julkisen tilan ja luonnon rikastaminen kollektiivisen toiminnan kautta: Toimintatutkimusta tamperelaisella kaupunkiviljelmällä

Krista Willman, Tampereen yliopisto

Suomen suurimmissa kaupungeissa on käynnistynyt 2010-luvun aikana runsaasti erilaisia yhteisöviljelyprojekteja. Uudenlainen kaupunkiviljely eroaa perinteisestä siirtolapuutarha- ja palstaviljelystä erityisesti siinä, että viljelmiä luodaan paikkoihin, joita ei ole suunniteltu ja tarkoitettu viljelykäyttöön. Myös kollektiivinen asukaslähtöinen toiminta on tyypillistä uudelle kaupunkiviljelylle.

Tässä esitelmässä käsittelen käynnistymässä olevan väitöstutkimukseni keskiössä olevaa tamperelaista kaupunkiviljelmää, jota lähestyn toimintatutkimuksellisista lähtökohdista käsin. Viljelmä perustettiin alun perin vuonna 2012 Näsijärven rannassa olevalle tyhjälle hiekkakentälle osana yhden kesän mittaista kaupunkitilaa elävöittävää tempausta. Viljelmä jatkoi kuitenkin elämäänsä sen ympärille muodostuneen kollektiivisen toiminnan seurauksena. Nyt viljelmä on muuttanut rakennustöiden alta muutaman kilometrin päähän purettujen kasvihuoneiden jälkeensä jättämälle joutomaalle.

Tarkastelen viljelmää, viljelijöitä, viljelykasveja, ohikulkijoita, lähiasutusta sekä ympäröivää viheraluetta julkisen tilan toimijoiden kokonaisuutena. Kaupungin tilallinen järjestys kehollistuu viljelytoiminnan yhteydessä, ja samalla toiminta koettelee kaupunkitilan sosiaalista järjestystä.  Kiinnostava kysymys on, kuinka kollektiivisen toiminnan varaan rakentuva näkyvillä olo, nähtäville asettaminen ja kehollinen tekeminen uudistavat ja rikastavat julkista tilaa. Millaisia tuntemuksia itsensä altistaminen ja sosiaalisen järjestyksen koettelu herättää viljelijöissä? Entä millaisia ajatuksia vajaakäytössä olevan kaupunkitilan ja -luonnon muokkaaminen viljelyn avulla herättää kaupunkilaisissa? Vaikka ajatus kaupunkiviljelystä ja ”syötävästä kaupungista” voi olla yleisesti hyväksytty, saattaa julkisessa tilassa toteutettavan viljelytoiminnan kautta tapahtuva sosiokulttuurisen kehollisuuden haastaminen aiheuttaa kuitenkin ristiriitaa.

**

Onko hyvinvoinnin kannalta merkitystä, liikkuuko luonnossa, rakennetuissa ulkoympäristöissä vai sisätiloissa?

Tytti Pasanen, Tampereen yliopisto

Asuinalueen viherympäristöjen määrä ja laatu ovat lukuisten kansainvälisten tutkimusten mukaan yhteydessä parempaan terveyteen. Yhdeksi tätä yhteyttä selittäväksi tekijäksi on havaittu lisääntynyt viherympäristöissä liikkuminen. Lisäksi luontoliikunnan hyvinvointivaikutusten puolesta puhuvat lukuisat kokeelliset tutkimukset. Tällaisilla tutkimusasetelmilla ei kuitenkaan voida selvittää, näkyvätkö luontoliikunnan positiiviset vaikutukset arjen hyvinvointina. Esiteltävä tutkimus käsitteleekin sitä, miten liikuntatottumukset erilaisissa ympäristöissä ovat yhteydessä koettuun hyvinvointiin.

Tutkimusaineistona on kansallinen kysely Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi II (n=3060) vuodelta 2009. Tutkimus vertailee vastaajien raportoimia viikoittaisia liikkumiskertoja luonnossa, rakennetuissa ulkotiloissa ja sisätiloissa suhteessa kolmeen hyvinvoinnin osa-alueeseen. Rakenneyhtälömallinnuksella pystyttiin vakioimaan sosioekonomisten ja elämäntilanteeseen liittyvien tekijöiden tunnetut yhteydet liikkumiseen sekä hyvinvointiin.

Tulosten mukaan edellä mainituista paikoista ainoastaan luonnossa liikkuminen oli yhteydessä parempaan henkiseen hyvinvointiin. Koettu terveys sen sijaan oli parempi niillä vastaajilla, jotka liikkuivat missä tahansa ulkoympäristössä. Unen laatu, josta aiempaa tutkimustietoa luontoaltistuksen suhteen on vain vähän, oli jokseenkin parempaa luonnossa enemmän liikkuvilla, mutta tulos oli epävarma ja vaatii jatkotutkimuksia. Tulokset tukevat aiempia kokeellisia tutkimuksia, joissa luontoympäristöissä liikkumisen hyvinvointivaikutukset ovat systemaattisesti näyttäytyneet ennen kaikkea mielialan kohentumisena.

Luonnonympäristöt voivat siis tarjota tehokkaat puitteet sekä fyysisen että henkisen terveyden ylläpitoon. Ilmaisten ja tasapuolisesti saavutettavissa olevien luontoympäristöjen käyttö edistää myös tasa-arvoisuutta. Kaupungistumisen ja tiiviimmän yhdyskuntarakentamisen myötä viherympäristöjen saavutettavuus onkin hyvä taata kaupunkisuunnittelun keinoin.