Kaupunkisuunnittelun kielipelit

 

Kaupunkisuunnittelun kielipelit ja tietämisen politiikat
Planning rhetoric and the politics of knowing

maanantai 11.5.2015, 13:30 – 15:00 ja tiistai 12.5.2015, 13.30 – 15:00

Puheenjohtajat: Pia Bäcklund, Tampereen yliopisto & Annuska Rantanen, Tampereen teknillinen yliopisto

 

Kaupunkisuunnittelun keskeisiä käsitteitä suunnitteluretoriikassa ovat muun muassa kestävä kehitys, kilpailukyky, dynaamisuus, innovatiivisuus, verkostoituminen, uusi urbanismi, osallistuminen ja sosiaalinen tasa-arvoisuus. Vaikka käsitteet saattavat arkipuheessa vaikuttaa näennäisen itsestään selviltä, niihin on latautunut perustavanlaatuisia tulkintoja kaupunkien nykytilasta, (väistämättömästä) tulevaisuudesta, erilaisten asioiden vaikutuksista toisiinsa, sekä myös laadukkaan urbaanin elämän sisällöistä. Suunnitteluretoriikan kielipelien kautta paitsi konstruoidaan tulevaisuuden kaupunkia, myös oikeutetaan nykypäivän konkreettisia ratkaisuja enemmän tai vähemmän välttämättöminä toimenpiteinä. Keskeinen osa suunnittelun kielipelejä ovat ne tietämisen politiikat, joihin nojaten näitä käsitteitä rakennetaan ja oikeutetaan. Onkin tarpeen kriittisesti arvioida millaisten käsitteiden kautta kaupunkien tulevaisuutta hahmotetaan ja millaiselle tiedolliselle ymmärrykselle urbaanista elämästä nämä käsitteet kulloinkin perustuvat.

Työryhmään ovat tervetulleita esitykset, joissa pohditaan suunnittelun kielipelejä ja tietämisen politiikkoja niin valmistuneiden tutkimusten kuin tutkimusideoidenkin tasolla, esimerkiksi seuraavien kysymyksenasettelujen kautta: Millaisilla käsitteillä kaupunkien nykytilaa ja tulevaisuutta todellistetaan ja millaisin tiedollisin perustein? Keiden kaupunkilaisten elämismaailmat ovat suunnittelun retorisissa kielipeleissä läsnä? Millaiset tietämisen logiikat määrittelevät kaupunkien nykytilaa ja tulevaisuutta? Miten suunnittelun kielipelit vaikuttavat vuoropuheluun eri toimijoiden välillä?

 

maanantai 11.5.2015, 13:30 – 15:00

Kaupunkien kansainvälinen kilpailukyky
Kaarin Taipale, Kaupunkitutkija, Helsinki

Sosiologisen tiedon politiikka ja yhteisöllisen hallintastrategian lyhyt genealogia
Marko Nousiainen, Jyväskylän yliopisto

’Luonnon’ ulottuvuudet ja potentiaalit kaupunkisuunnittelussa
Eveliina Asikainen, Tampereen ammattikorkeakoulu

Kommunikatiivisuuden ansa: rationalismista retoriikkaan
Anssi Joutsiniemi, Tampereen teknillinen yliopisto

Retoriikka ja argumentaatio Helsingin uudessa kaupunkikaavassa
Kimmo Lapintie, Aalto-yliopisto

 

tiistai 12.5.2015, 13.30 – 15:00

Interventio Poriin – Urbaanit interventiot ja kokeelliset taidetapahtumat kokemuksellisen tiedontuottamisen välineenä
Anna Jensen, Aalto-yliopisto, Taina Rajanti, Aalto-yliopisto & Pia Euro, Aalto-yliopisto

Utopistisia ja dystopisia kertomuksia Helsingin Jätkäsaaresta – Tulevaisuusvisioiden retoriikka kirjallisuudessa ja kaupunkisuunnittelun julkaisuissa
Lieven Ameel, Helsingin ylipisto

Helsingin uusi yleiskaava kaupunkikeskustelujen näyttämönä
Helena Teräväinen, Aalto-yliopisto

Maahanmuuttotaustaisten nuorten neuvottelut turvallisuudesta ja turvattomuudesta kaupunkitilassa
Tomi Haapa-alho, Helsingin yliopisto

Kuntien asukasaktiivit kansanvallan ’edustajina’
Jarmo Rinne & Tiina Rättilä, Tampereen yliopisto