7. Narrating, experiencing and contesting public transport as public space

This session explores social science and humanities research dealing with public transport
in its diverse contexts. It aims to draw together research, including artistic research, looking at public transport from historical, anthropological, literary studies, urban studies and other perspectives. The session aims to understand public transport as potentially public space: a space that brings together strangers in cities into fleeting encounters, a space where glances and informal rules matter but also a space where conflicts occur and power is exercised. Public transport is narrated by users, activists and planners but it is also experienced daily. Public transport is a source of contestation for those working for different urban imaginations with modern and something seen as “European” public transport becoming a thing to strive for and in other situations — particularly for automobile city advocates — a despised development. Thus, we need to attend to the different aspects produced in public transport and around public transport, including different modes such as buses, trolley buses and particularly the most “urban” of these — trams. This mode of public transport — often preferred to other modes for its smooth ride, usually understandable line system and roomy cars — has become used as urban regeneration tool, but it is also part of urban nostalgia. The urban as phenomenon works through mobility infrastructures and is tied to citizen experiences of urban life.

Acknowledging that public transport, and experiences in and of public transport are formed in an entanglement of material, technological and human elements, we seek papers that deal with public transport from cultural, technological, artistic or conceptual angles. We are particularly interested in papers that concentrate on the history of public transport, changes in public transport, the politics of public transport, and embodied, affective experiences of public transport.

(The abstracts can be either in English or in Finnish)

Session chairpersons:

Silja Laine, Post Doctoral Researcher, Åbo Akademi University.

Jason Finch, Associate Professor, Åbo Akademi University.

Tauri Tuvikene, Senior Researcher at Tallinn University.

Esitykset/ Presentations:

 

1. Tourist-returnees go local: Travel in public transport in Michèle Rakotoson’s and Teju Cole’s return travelogues

Anna-Leena Toivanen, Docent in postcolonial literatures, Senior researcher at the University of Eastern Finland.

This paper addresses the question of narrating public transport from the perspective of
Afrodiasporic return travelogues. Return travelogues form a sub-category of travel writing
narrating diasporic subjects’ journeys to their former home countries. Such journeys qualify for “personal memory tourism” (Marschall 2015) and are often motivated by a nostalgic impulse. Because of the temporal and spatial distance from one’s ‘home’, postcolonial diasporic return narratives depict journeys to destinations that are uncannily both familiar and strange, and articulate the returnees’ feelings of unbelonging and guilt (Ravi 2014).

My analysis focuses on two Afrodiasporic return travelogues, Michèle Rakotoson’s Juillet au
pays: Chroniques d’un retour à Madagascar
(2007) and Teju Cole’s Every Day Is for the
Thief
(2007). Rakotoson’s and Cole’s texts feature, respectively, diasporic returnees’
journeys from Paris to Antananarivo and from New York to Lagos after several years of
absence. I read the travelogues from a mobility studies perspective, with a specific focus on
the tourist-returnees’ experiences of travel in public transport. The texts’ representations of travel in public transport convey the returnees’ feelings of nostalgia and their struggles to claim belonging in their former hometowns. Moreover, portrayals of public transport play an important role in the construction of Antananarivo and Lagos as chaotic places that the returnees can no longer ‘handle’. As such, public transport serves as a setting for narrating the returnees’ uneasy encounters with their former hometowns and the ‘locals’.

Bio note: Dr. Anna-Leena Toivanen holds the title of docent in postcolonial literatures and is a senior researcher at the University of Eastern Finland, where her research contributes to the profile area Cultural Encounters, Mobilities and Borders. Her current research project focuses on the poetics of mobility in Francophone African literatures. She has published in journals such as Studies in Travel Writing, Journal of Commonwealth Literature, Research in African Literatures, Journal of African Cultural Studies, Matatu, Journal of Urban Cultural Studies and Francosphères. Her chapter on mobility and labour in contemporary African diasporic fiction features in The Routledge Handbook of African Literature (2019). Her book manuscript, Uneasy Travels: Mobilities and Cosmopolitanisms in Contemporary Francoand Anglophone African Literatures, is currently under review.

 

2. Yrjö Raevuori ja vuosisadaksi toteutumatta jäänyt Tampereen raitiotieliikenne.

Petteri Systä, tohtorikoulutettava, Poliittinen historia, Turun yliopisto.

Tampereen katukuvaa hallitsivat edelleen sisällissodan jälkeen hevosajurit, vaikka kolmessa muussa Suomen suurimmassa kaupungissa eli Viipurissa, Turussa ja Helsingissä oli jo sähköistetty raitiotieliikenne. Kuitenkin raitiotieliikennettä oli puuhattu Tampereellekin jo kahteen otteeseen ja siihen oli jo varattu rahaa. Komiteat
olivat myös laatineet perusteelliset suunnitelmat linjoista ja tehneet vertailuja Pohjoismaiden kaupunkien välillä. Ensimmäinen maailmansota oli kuitenkin keskeyttänyt viimeisimmän suunnitelman.

Sisällissodan jälkeen kysymys raitioteiden rakentamisesta nousi uudelleen esiin edistyspuolueen kaupunginvaltuutetun Yrjö Raevuoren aloitteesta. Valmistelen väitöskirjaa Raevuoren vaikutuksesta modernisoituvan teollisuus- ja työväenkaupunki Tampereen kehitykseen maailmansotien välillä. Tarkastelenkin esityksessäni Tampereen raitiotiehanketta sisällissodan jälkeen erityisesti Raevuoren näkökulmasta ja pääpiirteissään niitä syitä, miksi raitiotietä ei lopulta Tampereelle 1920-luvulla rakennettu.
Heti sisällissodan jälkeen yleisestikin pidettiin raitioteiden tuloa Tampereelle varsin todennäköisenä, vaikka toukokuussa 1919 selvisi, että sodan jälkeinen jälleenrakennus oli syönyt hankkeelle vielä vuonna 1914 hankkeelle varatut varat.

Kaupunkikehitystä laajasti tarkastellut Raevuori kytki kysymyksen niin asuntopulan ratkaisemiseen kuin kaupungin laajenemiseen, joihin raitiotieliikenne hänen mukaansa olisi tuonut ratkaisun. Hän oli myös valmis mittaviin taloudellisiin panostuksiin, koska katsoi hyötyjen olevan niin merkittäviä. Raitiotiestä tuli hanke, jonka ajamisessa aktiivisesti kaupungin infrastruktuurikysymyksiin vaikuttanut Raevuori epäonnistui.
Kaupunki ei lopulta ollut valmis raitiotien vaatimiin taloudellisiin panostuksiin, kun esimerkiksi asuntopula vei merkittävästi huomiota 1920-luvun alussa.

Kolmannenkin tamperelaisen raitiotiekomitean työn tulos päättyi lopulta tuloksettomana ja kunnolla vuosina 1924-1925 yleistyneen bussiliikenteen nähtiin ratkaisseen joukkoliikennekysymyksen. Raevuori valitteli itse tätä vielä sota-aikanakin, jolloin bussiliikenteessä oli ongelmia. Lopulta Tampereella päädyttiin toisen maailmansodan jälkeen rollikoihin ja raitiotiekysymys tuli uudelleen ajankohtaiseksi vasta uudella vuosituhannella.

3. Joukkoliikenteen matkustajainformaatio osana kaupunkitilaa – katsaus nykytilaan

Joona Packalén, Helsingin seudun liikenne-kuntayhtymä.

Joukkoliikenteen staattinen matkustajainformaatio kuten opasteet, kyltit ja kartat
näyttelevät merkittävää osaa kaupungeissa navigoimisessa. Nämä visuaaliset elementit ovat olleet vahvassa roolissa opastuksessa aina nykymuotoisen joukkoliikenteen alkuajoista lähtien. Viime aikoina erityisesti digitaaliset palvelut erilaisten navigointisovellusten muodossa ovat kuitenkin haastaneet tätä asemaa kuitenkaan syrjäyttämättä perinteisiä opasteita. Etenkin raideliikenteen osalta erilaiset merkit tai esimerkiksi linjakartat ovat saavuttaneet aikojen kuluessa ikonisia merkityksiä ja jopa nousseet populaarikulttuurin symboleiksi. Myös väreillä on symboliarvo, oli kyse sitten
Berliinin tai Lontoon busseista tai eri kaupunkien väreillä merkityillä metrolinjoista. Fyysiset
merkinnät ovat myös keino non-verbaaliseen kommunikaatioon, jonka merkitystä ei voi väheksyä nykyisissä suurkaupungeissa kulkiessa.

Hieman samalla tavalla, mutta paikallisemmin hyvinä esimerkkejä toimivat Helsingin vihreät raitiovaunut tai metron 70-lukulainen ilme oransseine penkkeineen. Myös äänimaisemalle on erilaisia merkityksiä, jotka vaikuttavat suuresti julkisen tilan kokemukseen. Esimerkiksi vakiintunut kuuluttajaääni joukkoliikenteessä on osa kokemusta. Näistä elementeistä, kuten väreistä ja niiden oikeista sävyistä tai kuulutusten äänensävyistä käydään aktiivista kansalaiskeskustelu, joka ei osoita laantumista. Mikä on tämän fyysisen- ja staattisen informaation rooli 2020- ja 2030-lukujen joukkoliikenteessä ja kaupunkitilassa. Toisaalta mihin suuntaan kaupunkimme tältä osin kehittyvät jatkossa? Ovatko joukkoliikenteen näkyväksi tekevät elementit kuten kiskot, pysäkkimerkit vain
menneisyyden toteemeja ja millaisia olisivat tulevaisuuden kaupungit, jossa ei ole näitä pysyviä visuaalisia merkintöjä? Tässä esitelmässä käsitellään matkustajainformaation nykytilaa ja sen merkitystä joukkoliikenteessä sekä osittain mahdollista tulevaisuutta.
 

4. Current State and Future Potentials of Public Transport in Bishkek.  Recapturing the Marshrutki driven public transport sector via confrontation or integration.

Sogolov I., Döge N., Garcia Vicente A.V.,  Zentrum Technik Gesellschaft (ZTG), Technische Universität Berlin, Conducted as part of the SUMRICA project (Sustainable Urban Mobility Research in Central Asia).

The city of Bishkek is increasingly facing the external and internal effects of transport due to growing private motorization. Although since 1990 the population has nearly doubled, in the same period the total amount of public transport passengers remained constant. Most of those passengers use the services of private operators of minibus-transport called “Marshrutki”. While being flexible and able to cover various areas of the city, this mode of transport is unsustainable due to high competition and congestion in the main traffic corridors and due to the old and unregulated state of the vehicle fleet.

How could options to improve the situation of the public transport system in the periphery and the center of Bishkek look like in order to reduce the negative internal and external effects of growing individual motorization?

This article conducts a comparative analysis of “Eastern” and “Western” approaches to support higher urban densities by realizing TOD approaches accompanied by a formalization of paratransit services. Various practices of confrontation and integration from around the world are discussed in the article in order to demonstrate the options the city of Bishkek faces regarding its paratransit service and its coexistence with the municipal transport system. Examples are drawn from South-American, and other post-Soviet cities to demonstrate the various possible courses of action. The research further includes information from a field trip in Bishkek, as well as an interview with local government officials and an international expert on mobility management. The overall purpose of this study is mainly to show options for preventing further developments of urban structures favoring individual motorized transportation and opening the path to sustainable urban transport systems in Central Asian Cities.

Biographical note

Norman Döge studied Geography at the FU-Berlin with secondary subjects business economics and transportation science (TU Berlin). From 2009 until February 2019 Mr. Döge was working for the ZTG in Berlin. His research focused on the field of integrated transportation planning in developing countries.

Ilya Sogolov is working as a student assistant in the area of ”Mobility and Space” at the ZTG
institute of the Technical University since 2018 and studying towards a Master’s degree in
Sociology at the Freie Universität Berlin. He is working on the ’Sumrica’ project.

Ana Garcia Vicente has completed her Master in Sustainable Mobility Management in the
TU-Berlin and contributed to the paper as part of her internship in the ZTG.