11. Purkamisen kääntöpuoli – rakentamisen narratiiveja kiertotalouden puristuksessa

Länsimaissa rakennettuun ympäristöön viitataan nykyisin “neljänkymmenen prosentin alana”. Sillä tarkoitetaan, että rakennettu ympäristö kuluttaa suunnilleen tämän verran kaikesta energiasta ja materiaalisista resursseista. Lisäksi se aiheuttaa päästöjä lähes samassa määrin. Näistä päästöistä merkittävä osa kytkeytyy rakennusten purkamiseen.

Purkamisen kääntöpuolena ovat ympäristöjen järeän muutoksen ohella materiaalit ja rakennusosat, jotka rakennusten kadottua jäävät jäljelle. Aikaisempan rakennustapaan on kuulunut materiaalien kierrättäminen. Yksittäisiä materiaaleja kuten puuta, rautaa tai tiiliä, onkin ollut ja on edelleen mahdollista kierrättää uusiin muotoihin ja tarkoituksiin. Sitä vastoin nykyaikaisten rakennusten monikerrosrakenteet ovat tehneet kierrätyksestä entistä vaikeampaa.

Vallitsevana pyrkimyksenä Euroopan alueella on, että purkamisen sijaan rakennuksia korjattaisiin ja rakennusmateriaaleja kierrätettäisiin yhä laajemmin. EU:n jätedirektiivi vuodelta 2008 edellyttää, että 70 % rakennusosista ja materiaaleista kierrätetään. Suomessa ollaan kaukana tästä; hyvistä aikeista huolimatta maassamme puretaan tällä hetkellä huomattavan paljon ja kierrätetään varsin vähän.

Rakennusten purkamiselle esitetään eri aikoina erilaisia syitä, jotka usein liittyvät ihmisten siirtymiseen, Suomessa aina isojaosta lähtien. Taustalla voi nähdä laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Purkamista on myös sanoitettu hyvin erilaisilla tavoilla. Onkin ilmeistä, että sanat kertovat arvoista ja että niillä on konkreettisia vaikutuksia. Purkamiseen liittyy jopa kokonainen oma termistönsä, joista monet näyttäytyvät kiertoilmaisuina. Esimerkkejä tästä ovat muun muassa purkava saneeraus ja purkava täydennysrakentaminen.

Väitämme, että puhetavat, joilla vanhoihin rakennuksiin ja niiden materiaaleihin viitataan, muokkaavat yleisiä käsityksiä niiden käyttökelpoisuudesta, kierrätettävyydestä ja haluttavuudesta. Paitsi medioilla myös opetuksella, kunnilla sekä valtionhallinnolla on tärkeä rooli siinä, kuinka näkemyksiä ja päätöksiä esitetään. Kyse on siitä, millaista tulevaisuutta niiden avulla rakennetaan.

Tunnetusti yhden roska on toisen aarre. Yhtä tunnettu on sanonta, että köyhyys on paras rakennussuojelija, sillä se hillitsee kykyä kuluttaa ja motivoi pitämään kunnossa ja korjaamaan. Sen sijaan että kierrättäminen miellettäisiin merkiksi siitä, ettei ole “varaa” uuteen, haluamme kuulla esimerkkejä siitä, miten sanojen kautta voi myötävaikuttaa kierrätettävien materiaalien ja osien arvostukseen ja siirtää niin laajan yleisön kuin suurten toimijoiden (ki)innostusta kulutustaloudesta kiertotalouteen. Kiinnostava kysymys onkin esimerkiksi se, kuinka purkamista tai korjaamista perustellaan ja sanoitetaan.

Nostamme myös esiin kysymyksiä rakennusten purkamisen ja materiaalien kierrätyksen yhteydestä ja katkospaikoista. Kuinka ja mitä rakennusmateriaaleja tai rakennusosia on aiemmin kierrätetty? Mikä on erilaisten toimijoiden rooli aina taloyhtiöistä valtionhallintoon? Millaisia esimerkkejä on lainsäädännön ohjausvaikutuksesta? Miten kierrättäminen ja uusiokäyttö voisivat tulla halutuksia ja tavoitelluksi tavaksi korjata ja rakentaa?

Työryhmään toivotaan erilaisia näkökulmia sekä ajankohtaisista että historiallisista esimerkeistä.

Esityksen voi pitää suomeksi tai englanniksi. The presentation can also be held in English.