6. Turvallisuus, haavoittavat elämäntilanteet ja toivo yhteisissä kaupunkitiloissa

Kansalaisten turvallisuus ja siihen kohdistuvat riskit heidän elinympäristöissään ovat viime vuosina olleet mediassa laajasti esillä. Esimerkiksi uutiset jengiväkivallasta Ruotsissa ovat saaneet suomalaiset pohtimaan, millaiset asiat aiheuttavat meissä yksilöinä ja yhteisönä turvattomuuden kokemuksia. Suomessa vastaavaa keskustelua ovat hiljattain herättäneet yksittäiset väkivallanteot julkisilla paikoilla sekä suurissa kaupungeissa aiempaa näkyvämpi huumeiden, erityisesti alfa-PVP:n käyttö. Yhdistävä tekijä keskusteluille on, että ihmiset kokevat heille merkityksellisessä julkisessa kaupunkitilassa liikkumisen tai oleskelun jollakin tavalla turvattomaksi ja rajoitetuksi.

Lähtökohtaisesti julkiset kaupunkitilat ovat yhteisesti jaettuja, eli kaikilla on oikeus niiden käyttöön. Tilojen käyttöön liittyy kuitenkin jännitteitä ja rajanvetoja siitä, millainen toiminta niissä on sallittua ja toivottavaa niin moraalisesti kuin lain puitteissa. Usein rajanvedot kytkeytyvät siihen, millaiset tilanteet luovat alueen asukkaille, yhteisöille ja paikallisille toimijoille kokemuksia turvattomuudesta, ja millaiset ratkaisut puolestaan edistävät turvallisuuden kokemusta.

Keskusteluissa kaupunkitilojen turvallisuudesta on tärkeä kiinnittää kriittistä huomiota siihen, millaista sosiaalista todellisuutta niissä tuotetaan – kuinka ”toivotonta” tai yleistävää kuvaa turvattomuudesta luodaan vaikkapa silloin, jos kyse on rajatulle alueelle keskittyvästä ilmiöstä tai yksittäisestä tapahtumasta. Lisäksi olennaista on, mikä tai ketkä turvallisuudelle määritellään riskeiksi: leimataanko jo valmiiksi haavoittavissa tilanteissa elävät huumeita käyttävät, asunnottomat tai tiettyä etnistä ryhmää edustavat ihmiset ”turvallisuusriskeiksi” vahvistaen heihin kohdistuvaa stigmaa, vai pyritäänkö turvattomuutta aiheuttavien tekoja ja ilmiöitä lähestymään laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin ja yksilöllisiin kokemuksiin peilaten. Esimerkiksi muille turvattomuuden kokemuksia aiheuttavat teot voivat olla seurausta tekijöidensä selviytymisstrategioista, jotka taas ovat peräisin heidän elämänsä aikana kerrostuneesta turvattomuudesta, kuten haavoittavista läheissuhteista sekä kriisiytyneistä elämäntilanteista, joihin he eivät ole saaneet apua. Usein tällaisissa tilanteissa on myös muuhun väestöön nähden kohonnut riski joutua itse turvattomuutta aiheuttavien tekojen, kuten väkivallan kohteeksi. Yksilötason kerrostuneeseen turvattomuuteen havahtuminen on siten merkityksellistä kaupunkitilojen turvallisuudesta puhuttaessa.

Rakennamme työryhmässämme toivon kaupunkia luovaa ”reseptiä” kaikkien turvalliseksi kokemasta kaupunkitilasta. Haemme vastauksia esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Millaisin keinoin jaettua turvallisuuden kokemusta voidaan julkisissa kaupunkitiloissa vahvistaa ja turvattomuuden kokemuksia purkaa? Onko siihen hyödyllistä hakea ratkaisuja tuen, kontrollin vai molempien keinoin? Keiden turvallisuuden kokemuksia tulisi erityisesti huomioida, ja keiden kokemukset jäävät vähälle huomiolle? Mikä merkitys haavoittavien elämäntilanteiden tukemisella näissä tilanteissa on? Millaisin metodologisin lähtökohdin aihetta voidaan tutkia ja millaista teoreettista ymmärrystä se vaatii taustalleen? Toivotamme tervetulleeksi eri tieteenalojen suomenkielisiä, tutkimusperustaisia, teoreettisia ja empiirisiä esityksiä, joiden pohjalta voimme rakentaa jokaisen turvalliseksi kokemaa, yhteistä kaupunkitilaa.