3. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen asumisessa

Suomalaista asuntopolitiikkaa, -suunnittelua ja -rakennetta on perinteisesti pidetty kansainvälisessä vertailussa sosiaalisesti tasapainoisena. Suomalainen asuntosuunnittelu on pyrkinyt edistämään asuinalueiden ja niiden kehityksen sosioekonomista moninaisuutta. Suunnittelutyössä on panostettu erilaisten asunnon hallintamuotojen, kuten omistus-, vuokra- ja asumisoikeusasumisen, sekä eri kokoisten asuntojen tasapainoiseen alueelliseen sijoittumiseen. Asuinalueiden sosiaalisella tasapainolla on pyritty vaikuttamaan kaupunkilaisten sosiaalisten mahdollisuuksien tasa-arvoon: edistämään yhteiskunnallista osallisuutta, vähentämään yhteiskunnallista polarisoitumista ja lisäämään haavoittuvassa asemassa olevien yhteiskunnallista inkluusiota.

2000-luvun alkupuolesta alkaen Suomessa on edistetty myös haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden, kuten mielenterveyskuntoutujien, asunnottomuutta kokevien, ikäihmisten ja vammaisten asumisen oikeuksia: laitosmaisia asuinolosuhteita on rakenteellisesti purettu ja muunnettu vuokrasuhteiseksi. Keskeinen periaate ja työkalu muutostyön taustalla on ollut, alun perin yhdysvaltalaisen, Asunto ensin -periaatteen suomalaisen mallin kehittäminen. Kyseisessä mallissa asuminen nähdään ihmisen perusoikeutena sen sijaan, että se nähtäisiin jonain, mitä yksilön tulee ansaita. Kuitenkin viimeaikaisessa eurooppalaista ja suomalaista asuntopolitiikkaa ja asuntomarkkinoiden rakenteita tarkastelevassa tutkimuksessa asumisen eriarvoistumisen on todettu lisääntyneen. Eriarvoisuus ilmenee esimerkiksi asuinalueiden segregoitumisena, asunnottomuuden ja sen riskin lisääntymisenä, omistus- sekä vuokra-asuntojen hintojen nousuna tai haavoittuvassa asemassa olevien, kuten pienituloisten asumista koskevan epävarmuuden lisääntymisenä tai heidän kotipaikastaan siirtämisenä.

Asumisen eriarvoisuuden kasvu on linkitetty asuntomarkkinoiden liberalisoitumiseen, eli tilanteeseen, jossa valtioiden asuntomarkkinoiden rahoittamisesta vetäytyessä tilalle tulee kansainvälisten pääomasijoittajien yksityistä asuntotuotantoa. Viime kädessä asumisen eriarvioisuuden lisääntyminen voidaan linkittää, tutkimusten mukaan myös Pohjoismaisessa kontekstissa, sellaiseen yhteiskunnalliseen eriarvoistumiskehitykseen, jossa ihmisten kokemukset arvostetuksi tulemisesta, osallisuudesta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta ovat vähenemässä. Hyvinvointivaltion toiminnan kannalta yhteiskunnassa keskeisenä voidaan pitää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ihmisten mahdollisuuksia kokea tulevansa arvostetuksi yhteiskunnan jäsenenä. Asumisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi Suomessa viranomaisten tehtäväksi onkin Perustuslaissa määritelty edistää jokaisen oikeutta asumiseen, jonka pohjalta suomalaiselle ”Toivon kaupungille” on olemassa hyvät puitteet.

Työryhmän tavoitteena on paikantaa sellaisia ajankohtaisia tutkimuksia ja tieteellisiä keskusteluita, jotka koskevat asumisen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämistä ja asumisen eriarvoisuuden vähentämistä ja jotka osaltaan tukevat jokaisen oikeutta kotipaikkaan kaupungissa rakentaen toivoa osallisuudesta jokaiselle. Kutsumme tähän työryhmään esityksiä, joissa käsitellään teoreettisesti tai empiirisesti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämistä asuntopolitiikassa, kaupunkisuunnittelussa, tai asumisessa.

Työryhmään voi lähettää abstraktin vain suomeksi.