Yhteiskunnan uudistumista vauhdittava suunnittelujärjestelmä

Torstai 28.4 klo 13.15–14.45

Maankäytön suunnittelun uusi koulukunta

Panu Lehtovuori, Yhdyskuntasuunnittelun teorian professori, Arkkitehtuuri, Tampereen yliopisto

Kuten työryhmäkutsussa todetaan, maankäytön hierarkkinen suunnittelujärjestelmä rakennettiin vastaamaan teollistuvan yhteiskunnan perustoimintojen tilallisen ohjauksen tarpeeseen. Nyt länsimaiset yhteiskunnat, Suomi mukaan lukien, ovat hyvin erilaisessa tilanteessa kuin viime vuosisadalla tehtäessä teollisuus- ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Tavarantuotannon ja julkisen kulutuksen asemesta yhteiskunnallisen ja taloudellisen prosessin ydintä ovat ekologinen jälleenrakennus, tekniset ja sosiaaliset innovaatiot sekä lisäarvoa tuottavat asumisen ja työn ympäristöt. Ukrainan pahaenteinen sota tuo yhteiskunnan uudistusagendaan geopoliittisen ulottuvuuden. Vaikka emme tiedä kaikkia seurauksia, näyttää selvältä että omavaraisuus ja omaehtoisuus nousevat uuteen arvoon, samoin investoinnit ja niiden suuntaaminen Eurooppaan ja Suomeen. Taloudellinen kasvu ja kasvun alueellinen jakaantuminen ovat entistäkin epävarmempia ja epätasaisempia. Jotkin vihreään siirtymään liittyvät muutokset nopeutuvat, toiset saattavat hidastua. Globaalista verkottumisesta siirrymme ainakin jossakin määrin rajatumpaan vuorovaikutukseen kansallisesti ja EU:n sisällä. Politiikan ja talouden yhteen kietoutuminen näkyy entistä selvemmin, ja sitä kautta demokraattisen yhteiskunnan ydinarvojen merkitys.

Pohdin esitelmässä kriittisesti maankäytön suunnittelun yhteiskunnallista tehtävää ja institutionaalista tilaa tässä monimutkaisesti muuttuvassa tilanteessa. Kenellä on oikeus suunnitella? Mikä, lopulta, on suunnittelun tavoite? Onko suunnittelu fundamentaalisesti erilaista erilaisissa tilanteissa, vaikkapa supistuvissa kaupungeissa? Uutta ajattelua tarvitaan, ehkäpä jopa suunnittelun ja suunnitteluajattelun – teorian – uusi koulukunta. Kehittelen esitelmässä teesiä sekä rationaalisen että osallistuvan paradigman ohittavasta transformationaalisesta suunnittelusta (Neuvonen & Lehtovuori 2022), jossa tunnistetaan uudella tavalla maankäytön suunnittelun aktiivinen rooli yhteiskunnan uudistajana ja muutosten ajurina / mahdollistajana. Pyrin tältä pohjalta myös esittämään kriittisiä havaintoja liittyen maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistukseen.

Yhteiskehittäminen kestävän kaupunkialueen suunnittelun ja jatkuvan arvonluonnin menettelynä – mahdollisuuksien ja rajoitteiden tarkastelua

Terhi Tikkanen-Lindström, Arkkitehti, WSP Finland

Maankäytön suunnittelun tarkoitus ja tavoitteet määrittelevät luonnollisesti sitä miten suunnittelemme ja kuinka alueiden kehittymistä mittaamme. Teollistuneen hyvinvointiyhteiskunnan toimintojen tilalliseen ohjaukseen luotu suunnittelujärjestelmä ei sellaisenaan kykene vastaamaan nykyisiin ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä sekä teknologioiden ja digitalisaation implementointia koskeviin vaatimuksiin. Lisäksi yhteiskuntakehityksen ennustettavuus on vähentynyt ja disruptioiden määrä kasvanut. Suunnittelu etsii parhaillaan keinoja vastata näihin ja sen painopisteet ovat muutoksessa. Keskeistä on turvata osapuoliltaan moninaistuvan prosessin onnistuminen ja yhteiskunnan jatkuva kehittyminen ilman ankkuroitumista tietyn lopputilanteen saavuttamiseen. On myös varmistettava uusien ideoiden toteutuskelpoisuus.

Työskentelemme Espoon kaupungin sidosryhmien kanssa prosessissa, jonka tavoitteena on muodostaa selkeä ja havainnollinen yhteiskehittämisen malli kestäville älykaupunkialueille. Malli on esitys siitä, miten erilaisia kestäviä ja älykkäitä kaupunkialueita voidaan kehittää yhteistyössä kaupunkiorganisaation, yritysten, oppilaitosten, tutkimuslaitosten, muiden organisaatioiden ja järjestöjen sekä asukkaiden kanssa yhdessä. Mallilla pyritään luomaan ratkaisuja siihen, 1) miten yhteisiä kestäviä ja älykkäiden ratkaisujen tavoitteita voidaan määritellä yhdessä eri sidosryhmien kanssa ja 2) sisällyttää alueen kehittämiseen eri tasoille hyötyjä luoden ja 3) eri toimijoiden välistä tiedonkulkua parantaen. Yhteiskehittämisen mallin testialustana on Keran alue, minkä jälkeen malli yleistetään koskemaan erilaisia kaupunkialueita Espoossa ja jopa laajemminkin.

Espoon prosessi tuottaa huomioita ja johtopäätöksiä, jotka muodostavat esitelmän sisällön. Yhteiskunta muuttuu historiallisen nopeasti ja sen tulee voida uudistua kontekstissaan, rakennetussa ympäristössä. Alueiden ja kiinteistöjen arvon muodostus ja säilyminen ajassa on mahdollistettava uudella tavalla. Tutkimme mitä yhteiskehittäminen voi tarjota suunnittelujärjestelmän uudistamiseksi ja mitä se edellyttää. Lisäksi tarkastelemme toimijoiden sekä talous- ja liiketoimintamallien roolia suunnittelu- ja toteutusprosessissa. Tunnistamme myös keinoja vihreän siirtymän nopeuttamiseksi.

Asemakaavojen suunnittelutyylit resurssiviisauden ulottuvuuksien näkökulmasta. Case Vantaa, 2015-2019

Mari Jaakonaho, Aluearkkitehti, Vantaan kaupunki / Väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto

Avaan esitelmässä käynnissä olevaa tutkimustani kaupunkisuunnittelutyylien vaikutuksesta asemakaavojen resurssiviisauden sisältöihin. Esitelmässä tarkastellaan tyylien esiintymistä ja vaikutusta sekä niiden suhdetta resurssiviisauden ulottuvuuksiin suomalaisessa kontekstissa. Aineistona tutkimuksessa on Vantaalla 2015-2019 hyväksytyt 152 asemakaavaa ja resurssiviisauden ulottuvuudet näiden asemakaavojen määräyksissä. Resurssiviisauden indikaattoreina tutkimuksessani käytän kaupunkien kestävän kehityksen viittä ulottuvuutta: 1. Materiaalitehokas kaupunki; 2. Ilmastonkestävä kaupunki; 3. Kestävän liikkumisen kaupunki; 4. Terveellinen ja turvallinen kaupunki;ja 5. Sosiaalisesti kestävä kaupunki (Jaakonaho, 2021).

Teoreettisena ideaviitekehyksenä käytän Brindley, Rydin ja Stokerin teoksen Remaking planning – the politics of urban change (1996) suunnittelutyylitypologiaa. Typologia perustuu jaotteluun yksityisen ja julkisen toimijan välillä sekä suunnittelukohteen sijainnin houkuttelevuuteen. Esitelmässä

  1. Osoitan empiirisesti mitkä Brindleyn ym. 1996 suunnittelutyylit ovat olemassa Suomen suunnittelukontekstissa aineiston perusteella.
  2. Pyrin kuvaamaan, miten suunnittelulähestymistavat vaikuttavat lakisääteisten suunnitteluasiakirjojen resurssiviisauden ulottuvuuksiin ja esitän millaisia eroja on suunnittelumenetelmien välillä.

Tutkimuksen tulokset valottavat nykyistä suunnittelujärjestelmää eri konteksteissa ja auttaa siten paremmin ymmärtämään suunnittelujärjestelmään tarvittavia muutoksia.

Paikkojen bulevardit, Suunnittelumalleja kolmansien paikkojen tuottamiseksi Helsingin kaupunkibulevardien kaupunginosiin

Reko Laurilehto

Tutkimuskysymys 1: Mitkä ovat rakennussuunnitteluun, kaupunkirakenteeseen ja hankerahoitukseen liittyvät SWOT-tekijät (Strengths, Weaknesses, Opportunities, Threats), jotka vaikuttavat suomalaisen BAU-organisaation kykyyn tuottaa kolmansia paikkoja (Oldenburg, 1999)* Helsingin tulevaisuuden bulevardikaupunginosiin?

Tutkimuskysymys 2: Kuinka näitä havaittuja SWOT-tekijöitä voitaisiin käyttää uuden tyyppisten, kolmansia paikkoja tuottavien suunnittelumallien ehdottamiseen kaupunkibulevardeille?

Keskeinen käsite diplomityössäni ja esitelmässä on sosiologi Ray Oldenburgin kehittämä ”kolmas paikka”, jotka ovat erilaisia arkisen sosiaalisen elämän näyttämöitä urbaaneissa ympäristöissä. Diplomityössä tutkin kolmansien paikkojen syntymisen mahdollisuuksia Helsinkiin suunniteltujen, ja tulevaisuudessa mahdollisesti rakennettavien kaupunkibulevardien varsille muodostuviin kaupunginosiin. Helsinki on vuonna 2018 voimaan tulleessa yleiskaavassa, eli ns. Kaupunkikaavassa määritellyt näiden tulevaisuuden kaupunginosien yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi laadukkaan urbaanin kaupunkiympäristön tuottamisen. Diplomityöni yksi pääväite on, että osaltaan sosiaaliset verkostot ja kanssakäymisen mahdollistavat kolmannet paikat ovat tärkeä osa laadukasta urbaania ympäristöä ja näin ollen niiden mahdollistaminen suunnittelujärjestelmän tasolla on tärkeä osa urbanisoituvan yhteiskuntamme uudistusta. Työssä tunnistin kolmansien paikkojen syntymistä haittaavia ja edistäviä tekijöitä Business as Usual (BAU)-järjestelmän puitteissa. BAU-järjestelmällä tarkoitan työssäni sitä julkisen maankäytön suunnittelun ja yksityisen ja julkisen rahoituksen, sekä perustajaurakoinnin muodostamaa kokonaisuutta, johon rakennetun ympäristön tuotanto tällä hetkellä pitkälti perustuu. Työn tutkimuksellinen osuus oli erilaisten asiantuntijoiden teemahaastatteluaineiston tilastollinen sisältöanalyysi. Analyysin tulosten lisäksi esittelen suunnittelumalleja kolmansien paikkojen syntyä haittaavien tekijöiden ratkaisemiseksi. Arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun näkökulman lisäksi pidän mukana kiinteistökehityksen näkökulmaa, koska se on tärkeä kaupunkiympäristön toteutumisen reunaehto ja määrittävä tekijä.

Esitelmä perustuu tekijän Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselle laatimaan diplomityöhön. Työn valvoja oli Karin Krokfors ja ohjaaja Matti Tapaninen Työtä rahoitti YIT Oy. Tekijän nykyinen työnantaja on WSP Finland Oy.

Positiivisia oikeuksia vai negatiivisia vapauksia? Yleinen ja yksityinen etu suunnittelijoiden ja poliitikkojen suhtautumisessa hajarakentamisen ohjaukseen Vihdissä

Mikko Airikkala, Väitöskirjatutkija, rakennetun ympäristön laitos, Aalto-yliopisto

Esitelmässä luodaan katsaus yleiseen ja yksityiseen etuun sekä esitellään tapaustutkimuksen kautta, kuinka yleisen ja yksityisen edun ilmenemistä maankäytön suunnittelussa voidaan tarkastella. Katsausta ja tapaustutkimusta käytetään maankäytön tulevaisuusnäkökulman ja kestävyysmurroksen vaatimuksien tarkasteluun arvioimalla kestävyyteen liittyvien tavoitteiden näkemistä positiivisina oikeuksina, jotka yhteiskunnan tulee taata. Katsausta yleisestä ja yksityisestä edusta operationalisoidaan Vihdin kunnan hajarakentamista käsittelevässä tapaustutkimuksessa, johon haastateltiin kunnan luottamushenkilöitä ja suunnittelijoita.

 Haastateltuja yhdistävä piirre oli liberalistisesta traditiosta kumpuava, yksilön ensisijaisuuden tunnustava lähestymistapa yleiseen ja yksityiseen etuun, jonka puitteissa mahdollisuus hajarakentamiseen nähtiin periaatteellisesti tärkeänä asiana. Eroavia näkemyksiä oli erityisesti tarvittavan sääntelyn tasosta luottamushenkilöiden ja suunnittelijoiden erottuessa toisistaan poikkeavina ryhminä. Luottamushenkilöt korostivat negatiivisia vapauksia – eli vapautta hajarakentamisen rajoituksista – suunnittelijoiden korostaessa positiivisia oikeuksia, kuten velvollisuutta taata kaikille asukkaille kohtuullinen etäisyys palveluihin. Tutkimuksen perusteella lainsäädäntö on hajarakentamisen osalta monelta osin suurpiirteistä ja antaa ristiriitaisia signaaleja. Suunnittelujärjestelmän tulisi mahdollistaa kokonaisuuden tarkastelu ja tulevaisuuden suunnittelu, mutta hajarakentamisen osalta järjestelmä pikemminkin altistaa lyhytjänteiseen toimintaan ja osaoptimointiin. Erityisen ongelmallista on hajarakentamisen yksittäistapauksellinen käsittely, jonka puitteissa pitkäjänteinen suunnittelu ei ole mahdollista.

 Kestävyysmurros ja sen vaatimat toimenpiteet tulevat voimistamaan tarvetta maankäytön suunnittelun pitkäjänteiselle ohjaamiselle kestävyystavoitteiden mukaisesti. Murros ajaa määrittelemään yleisen edun piiriin kuuluvat oikeudet uudella tavalla. Esitelmässä ehdotetaan, että yhteiskunnan kestävyyteen liittyvät tavoitteet voitaisiin nähdä positiivisina oikeuksina, joiden toteuttaminen on osa yhteiskunnan velvollisuuksia. Lisäksi tulevaisuustyön tuominen osaksi hajarakentamisen – ja muun maankäytön – ohjaamista voisi edistää pitkäjänteistä suunnittelua. Hajarakentamisen osalta yksi mahdollisuus olisi mahdollisten skenaarioiden vaikutukset esiin tuova vaikutustenarviointimenetelmä.