4. Ilmiöt kaupunginosien muutoksen tulkkeina

Työryhmän tarkastelualueena on kaupunginosien muutos ilmiöiden kautta tarkasteltuna. Tarkastelujakso on rajattu alkamaan suuresta lamasta, jolloin voimakkaasti kasvanut työttömyys alkoi eriyttää kaupunginosien kehitystä. Lähiöiden vanhenemisen myötä niihin muuttanut väestö myös vanheni, jolloin esteettömyysnäkökulmat nousivat huomion kohteeksi. Kiinnostavia tarkastelukohteita ovat myös laman aikana valmistuneet lähiöt niiden poikkeavasta asuntorakenteesta johtuen. Kunnat edistivät Ara-vuokratalojen rakentamista 1990-luvun laman aikana, kun muu rakentaminen ei lähtenyt liikkeelle. Vanhojen kerrostalojen peruskorjaamisen edistäminen on ollut lähiökehittämisessä keskeistä. Myös ostoskeskusten taantuminen on koettu tärkeäksi ongelmaksi. Uusien asuinalueiden suunnittelussa ja vanhojen alueiden uudistamisen tarkastelun kohteina voivat olla myös päivittäispalvelujen tarjontaan liittyvien tilojen suunnittelukäytännöt.

Laman kehittyessä kaupungit supistivat palvelujaan. Lama ja sen aiheuttama työttömyys synnytti myös uutta asukkaiden organisoitumista kuten työttömien yhdistyksiä ja asukastalojen perustamista. Internetin leviäminen toi kaupunginosiin uuden edullisen kommunikaatiovälineen.

Lähiöitä on eriyttänyt myös muuttoliike. Maahanmuutto on kasvattanut vieraskielisten osuutta. Paikoin vieraskielisten osuuden kasvu on ollut varsin nopeaa. Eriytyminen on nostanut myös koetun rikosturvallisuuden keskusteluun. Uutena ilmiönä on joissakin lähiöissä tapahtuva disorganisoituminen. Vanhat rakenteet esimerkiksi asukasyhdistykset purkautuvat.

Suuren laman negatiivisia vaikutuksia lieventämään lähiöissä perustettiin Lähiöohjelma, joka käynnistyi Kuntaliitto ja Ara vetoisesti vuonna 1996. Tämä jälkeen ohjelmaa ohjasivat ministeriöt vuodesta 2000 alkaen.

Ilmiöpohjainen tarkastelu tuo julkisen sektorin suunnittelukoneiston rinnalle kaupunginosien asukkaiden omaehtoisen toiminnan ja organisoitumisen. Uusien toimintatapoja tuottavien henkilöiden määrä on pieni suhteessa asuinalueen väkilukuun, mutta toiminnan vaikutukset ovat merkittäviä varsinkin, jos toiminta on pitkäkestoista. Sirkku Wallin on nostanut esille kompleksisuuden asuinalueiden muutoksen tulkinnassa. Wallin tarkastelee kompleksisuutta sekä julkisen sektorin suunnittelujärjestelmissä ja alueen toimijoiden ”itseorganisoitumisessa”.

Karttapohjaiset paikkatietotarkastelut ovat lisänneet ymmärrystä asuinalueiden eriytymisen sosiaalisista vaikutuksista. Niiden kautta voidaan lähiöiden muutosta arvioida entistä tarkemmin pitkinä aikasarjoina. Systeemiajattelu ja verkostotarkastelut ovat myös nousemassa tutkimustoiminnassa selittämään muutosta digitalisaation edistyessä. Helsingin 2011-2016 suunniteltu yleiskaava toteutettiin pikselipohjaisena.

Työryhmään toivotaan esityksiä ja tutkimusesittelyjä, jotka avaavat asuinalueiden muutoksessa ja kehittämisessä ilmiöpohjaisuutta eli uusien asioiden tunnistamista ja niihin tarttumista sekä leviämistä ja elinkaarta. 30 vuoden jakso luo mahdollisuuden tarkastella ilmiöiden syntyä ja elinkaarta sekä niihin liittyvää organisoitumista. Työryhmään halutaan myös tarkasteluja tämän päivän ilmiöistä, jotka liittyvät lähiöiden tulevaisuuteen.

Työryhmän puheenjohtajat:

22.4. Ari Tolvanen,  FK, suunnittelija. Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala.

23.4. Hannu Kurki, Erityissuunnittelija, Helsingin kaupunki.

Erik Stenroos, OTK.

Esitykset:

To 22.4. 13:15 – 15:00 Sessio II / Session II

1. SoFy-projekteista osallistuvaan budjetointiin

Hannu Kurki, Erityissuunnittelija, Helsingin kaupunki.

Esitys tarkastelee asuinalueiden kehittämisen osallistumisen ajattelun muutosta 1980-luvulta alkaen. 1980-luvulla käynnistyivät Sosiaalisen ja Fyysisen ympäristön kehittämisprojektit (SoFy), joissa tavoitteena oli osallistaa asukkaita oman alueensa kehittämisessä. Menetelmän kehittämisen keskeinen henkilö oli Pertti Harju. SoFy-hankkeiden kausi päättyi Pertti Harjun kuolemaan ja suureen lamaan. 1990-luvun lama lopetti kuntien ja valtion aktiivisen kauden. Asukkaat aktivoituivat perustamaan Helsingissä avoimia asukastiloja, asukastaloja.

Saksalaisen kaupunkifoorumin idea rantautui Suomeen Helga Fassbinderin kautta 1995. Saksalaistyyppinen kaupunkifoorumi perustettiin 1996 Jyväskylään. Kaupunkifoorumi-idea muuttui aluefoorumiksi asuinalueiden kehittämisen omatoimisen kehittämisen työkaluksi.

Vuonna 1996 käynnistyi valtakunnallinen lähiöohjelma poistamaan laman aiheuttamia ongelmia. 1990-luvun loppu toi asuinalueiden internetkotisivut. Helkan ja Teknillisen korkeakoulun Kotikatu-projektissa kehitettiin asuinalueiden kotisivuille yhteinen formaatti. Sitran Oppivat seutukunnat kehitettiin 2001-2004 kansalaisverkkoja kahdeksassa hankkeessa eri puolilla Suomea. Hankkeen kehittämisideana tulivat julkaisujärjestelmät Helsingin kaupunginosiin.

Helsingin vuoden 2002 yleiskaavassa otettiin huomioon tuoreen maankäyttö- rakennuslain osallistamisnäkökulmat. Yhteistyö kaupungin ja Helkan välillä toimi niin hyvin, että Helka palkitsi kaupunkisuunnitteluviraston vuoden virastona.

Internetin käytön myötä kaupunginosakehittämisajattelu alkoi muuttua systeemiteoreettiseen suuntaan, kun tietoa pystyttiin paremmin hallitsemaan paikallisesti. Facebook muutti alueiden sisäisen vuorovaikutuksen luonnetta ja samalla näivetti perinteisiä kotisivuja. Helppokäyttöisyys ja tiivis kännykän käyttöön liittyvä kommunikaatio muuttivat vuorovaikutuksen luonnetta ja havainnollistivat paikallisia verkostoja.

Helsinki on hakenut omaa osallistumismalliaan vuodesta 2011 lähtien, josta asti teksteissä löytynyt osallistuva budjetointi. Vuonna 2018 käynnistyneessä osallistavan budjetoinnin pilotissa on päästy vuonna 2020 hankkeiden toteutukseen. Tarkemmat analyysit muutoksesta puuttuvat.

Isossa kuvassa voisi todeta, että 1980-luvun habermassilaisesta ideaalin kommunikaation ajattelusta on siirrytty luhmannilaiseen systeemiteoreettiseen tulkintaan asuinalueen kehittämisessä. Kommunikaatio on edelleen edelleen keskiössä, mutta asuinalueen kokonaisuuden ymmärtäminen korostuu.  Verkostoteorian kehittyminen on auttanut tulkitseman asuinalueiden muutoksen luonnetta entistä yksityiskohtaisemmin.

2. Yksilöosallistuminen ja yhteiskehittäminen: Helsingin osallistuvat budjetoinnit
kansainvälisessä kontekstissa

FM Pauli Saloranta

Esitys on jatkopuheenvuoro Hannu Kurjen esitykseen osallisuusajattelun muutoksesta. Se
perustuu Helsingin yliopistolle kirjoittamaani pro gradu -tutkielmaan ”Helsingin osallistuvan budjetoinnin mallit ja muodot kansainvälisessä kontekstissa” (1). Työskentelen samalla Helsingin kaupungilla stadiluotsina alueosallisuuden tiimissä, joka vastaa OmaStadibudjetoinnin (2) kehittämisestä ja toimeenpanosta.

Ilmiötasolla kiinnitän tutkielmani löydösten pohjalta huomiota yksilöosallistumisen nousuun perinteisen yhteisöosallistumisen rinnalle. Samaan aikaan osallistuvan budjetoinnin kansainvälisiä malleja tarkasteltaessa Helsingin ratkaisun erityisenä piirteenä voi nähdä yhteiskehittämisen myötä avautuvan suunnitteluosallisuuden, joka liittyy kunnan
toimintalogiikassa valmisteluvaltaan.

Osallistuvan budjetoinnin menetelmiä on sovellettu Helsingissä jo vuodesta 1999 eri
nimikkeillä ja monissa eri muodoissa. Helsingin nykyiseen osallistuvien budjetointien
kokonaisuuteen kuuluu neljä eri mittakaavassa toimivaa, toisistaan erillistä osaa: Koulujen
ja oppilaitosten Ruuti-raha, nuorisopalveluiden RuutiBudjetti sekä OmaStadin alueelliset ja
koko kaupungin laajuinen prosessi. Ajatusta on helppo jatkaa mahdollisiin uusiin konsepteihin: Paikka- ja palvelukohtaiset, tytäryhtiöiden sekä seudullisten kuntayhtymien
tasoiset osallistuvat budjetoinnit.


(1) http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202012155169
(2) http://omastadi.hel.fi/pages

3.  Kaupunkiuudistus – uusi toimintamalli Helsingin esikaupunkialueiden kehittämiseksi

Elina Eskelä, FT, suunnittelija, asumisen yksikkö, Helsingin kaupunginkanslia

Alueellisen eriytymisen ehkäiseminen on Helsingin strateginen tavoite. Tämän vuoksi on kehitetty uudenlainen kaupunkiuudistuksen malli, jonka tavoite on kohentaa asuinalueiden viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta kokonaisvaltaisesti sekä mahdollistaa laadukas täydennysrakentaminen. Mallia on otettu Myllypuron onnistuneesta kaupunkiuudistuksesta, jossa kaupungin sekä muiden toimijoiden investoinneilla
sekä runsaalla asuntorakentamisella on pystytty lisäämään asuinalueen vetovoimaa ja muuttamaan alueen kehityskulkua.

Kaupunkiuudistus on osa Helsingin uutta asumisen ja maankäytön toteuttamisohjelmaa, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2020. Kaupunkiuudistusalueiksi on valittu Malminkartano, Kannelmäki, Malmi sekä Mellunkylä. Näillä alueilla rakennettu ympäristö on merkittäviltä osin tullut elinkaaressaan vaiheeseen, jossa uudistaminen on ajankohtaista. Valintaan vaikutti lisäksi alueiden sijainti hyvien raideyhteyksien varrella.

Kaupunkiuudistuksen tavoitteet jakautuvat neljään eri painopistealueeseen: elinvoima, kaupunkiympäristö, palvelut ja sitoutuminen.

Elinvoima tarkoittaa asuinalueiden rakenteellisia ominaisuuksia, jotka tekevät alueista monipuolisia, houkuttelevia ja turvallisia. AM-ohjelman tavoitteen mukaisesti varmistetaan edellytykset rakentaa kolmannes lisää asuntoja kaupunkiuudistusalueille vuoteen 2035 mennessä niin, että alueiden asuntokannan hallinta- ja rahoitusmuotojakauma kehittyy monipuolisemmaksi. Yritysten toimintaedellytyksiä parannetaan, ja erilaiset kehittämishankkeet tuovat innostavia avauksia alueille.

Kaupunkiympäristön kehittämisellä tavoitellaan sekä asumisviihtyvyyden että alueiden vetovoimaisuuden lisääntymistä. Vaikka kaupunkiuudistuksen aikajänne ulottuu aina vuoteen 2035 saakka, osana Lähiöohjelmaa 2020-2022 tehdään jo nopeita toimenpiteitä ympäristön parantamiseksi.

Hyvät kaupungin palvelut, kuten päiväkodit, koulut, terveyspalvelut sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palvelut lisäävät alueiden houkuttelevuutta. Siksi yksi tärkeä kaupunkiuudistuksen tavoite on vastata asukkaiden palvelutarpeisiin entistä paremmin.

Koska kaupunkiuudistusta tehdään kokonaisvaltaisesti yli toimialarajojen, on tärkeää, että siihen sitoudutaan niin kaupungin sisällä kuin alueiden eri sidosryhmien keskuudessa. Kaupunkiuudistus tehdään yhdessä alueiden asukkaiden, yrittäjien, kiinteistönomistajien, järjestöjen ja yhdistysten kanssa. Tutkimusyhteistyötä tehdään esimerkiksi Lähiöohjelmasta rahoitettujen tutkimushankkeiden kanssa.

Pe 23.4. 9:30 – 11:30 Sessio III  / Session III

4. Helsinkiläisten kaupunkitapahtumien monenkirjavat kasvot

Arttu Antila, Maisteriopiskelija, Urban Studies and Planning, Helsingin yliopisto.

Pro gradu -työssäni tullaan käsittelemään helsinkiläisiä vapaaehtoisvoimin järjestettyjä
kaupunkitapahtumia, jotka ymmärretään työssä osaksi kaupunkiaktivismin
ilmiökokonaisuutta. Työssä tutustutaan kaupunkiaktivismiin ilmiönä sekä kotimaisen, että
kansainvälisen tieteellisen kirjallisuuden kautta sekä nostetaan esiin sen kotimaisia
erityispiirteitä.

Itse tutkimus kohdistuu viiteen helsinkiläiseen tapahtumaan: Siivouspäivään,
Ravintolapäivään, Kallio Block Partyyn, Arabian Katufestivaaliin ja Mätäjokifestariin.
Tutkimus on toteutettu haastattelemalla yhteensä 18 näitä tapahtumia järjestämässä ollutta henkilöä. Tutkimuksen tarkoitus on lisätä ymmärrystä niiden keskinäisistä samankaltaisuuksista ja eroavaisuuksista, erityisesti organisoitumistavan ja sisäisen rakenteen näkökulmista.

Keskeisinä käsitteinä työtä läpileikkaa käsitykset kolmannesta ja neljännestä sektorista, joista jälkimmäinen on erityisen läheisesti liitetty kaupunkiaktivismiin viimeaikaisessa
kotimaisessa kirjallisuudessa. Tätä kirjoittaessa itse tutkimus on yhä kesken, mutta alustavan analyysin perusteella voidaan todeta tutkittavien tapahtumien olevan keskenään monilta osin hyvin erilaisia. Tutkimuksessa pyritäänkin ymmärtämään kaupunkiaktivismiksi laajemmin määriteltyä vapaaehtoistoimintaa, kaupunkitapahtumien kontekstissa, hienojakoisemmin, kuin mitä pelkkä kolmas sektori/neljäs sektori jako mahdollistaa.

Työssä tarkastellaan erityisesti sitä, miten eri kaupunkitapahtumiin on mahdollista kytkeytyä ja miten kytkeytymisen tavat suhteutuvat kaupunkitapahtuman erityispiirteisiin. Silmälaseina näiden erityispiirteiden tarkastelussa käytetään mm. Anthony Giddensin rakenteistumisteoriaa, jonka avulla pyritään hahmottamaan kuvaa toimijan ja rakenteen
dynaamisessa vuorovaikutuksessa syntyvistä tapahtumista.

Koska kaupunkitutkimuksen päivät ajoittuvat hetkeen, jolloin itse gradutyö ei todennäköisesti ole vielä valmis, toivotankin erityisen lämpimästi tervetulleeksi esittelemieni tulokulmien mahdollisesti virittämän keskustelun.

5. Tulevien asukkaiden osallistaminen mahdollistavalla suunnittelulla

Tero Vanhanen, Renessanssi futuristi ja ilmiörakentaja

Suomessa uusien urbaanien alueiden suunnittelu ja rakentaminen ovat ensisijaisesti asiantuntijoiden, poliittisten päättäjien, rahoittajien ja kiinteistö- sekä rakennusalan toimijoiden muodostaman putkimaisen prosessin käsissä. Erilaiset lakiin kirjatut osallistumismenettelyt ja pitkitetyt suunnitteluprosessit eivät osallista tulevia käyttäjäyhteisöjä, vaikka juuri heille uusia miljöitä luodaan. Rakennetun ympäristön maksajat eivät ole osa prosessia, vaikka he kuitenkin loppukädessä vastaavat rahoillaan uusien kaupunginosien syntymisestä.

Voitaisiinko loppukäyttäjien osallisuutta edistää ja täten edesauttaa myös yhteenkuuluvuutta sekä minuuden tukemista? Entä millä keinoin uuden alueen luonnonläheisyys tai vaikka pysäköinti olisi toteutettavissa kuluttaja lähtöisesti.? Näihin ja monin muihin määräyksistä mahdollistamiseen -esimerkkeihin päästään tutustumaan kuvallisen esityksen voimin.

Massakustomointi kaavoitus-, markkinointi-, suunnittelu- ja tuotantostrategiana on yhtä aikaan vastaus yksilöllistyvien toiveiden kuin tuottavuudenkin kehittämisen haasteisiin. Valikoimien kehittämisestä vastaavat asiantuntijat. Massakustomoinnin avulla voidaan nopeuttaa monikertaisesti kaavoitus- ja suunnitteluprosesseja. Massakustomointi mahdollistaa erilaisten digitaalisten työkalujen hyödyntämisen suunnittelun työkaluina mutta myös erilaisia uusia ihmisten välisiä yhteiskehittelyn muotoja. Massakustomoinnin tukema proaktiivinen yhteiskehittely on täysin mahdollinen ja kaikkia tahoja tasavertaistava sekä käyttäjiä valtaistava suunnittelumahdollisuus. Lain mukaan kaava voidaan laatia alle puolessa vuodessa, jossa ajassa voidaan parhaimmillaan tuottaa kaikki muutkin suunnitelmat hintoja myöten. 

Lue lisää blogista: https://vuokranantajat.fi/uutiset/luodaanko-asuntoja-kaavoittajille-sijoittajille-vai-asukkaille/

Katso myös Helsinki Challenge – kilpailun esitys aiheesta 2017

https://www.youtube.com/watch?v=Un34evqYfPc&list=PLCPE-NxScU57Ivv6TX5zl47p65168i9BB&index=20

6. Osallisuuden käsitteestä ja sen muutoksista Helsingin kulttuuritoimessa vuosina 1978-2021

Ari Tolvanen, FK, suunnittelija. Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala.

Puheenvuorossa käsitellään osallisuutta pitkälti Georg Simmelin vaihtoon perustuvan
yhteiskuntanäkemyksen ja mm. Michel Foucaultin vallankäytön analyysin pohjautuen. Olennaista on tunnistaa osallistumisen prosessimainen vaihdannallinen perusluonne sekä keillä on valta määritellä prosessien agenda, resurssit ja roolitukset. Oletuksena on, että välttääkseen ulkokohtaisuuden, on prosessien jäätävä osittain itse toiminnassa muokkautuviksi.

Kulttuuripolitiikan ns. toinen vaihe kytkeytyi 1960-70 –luvuilla hyvinvointivaltion rakentamiseen. Keskeisiä tavoitteita olivat kulttuuridemokratia ja saavutettavuus sekä perinteisten taidemuotojen ja pop-kulttuurin tasapaino. Helsingin kulttuuriasiainkeskus perustettiin 1978 näiden aatteiden valtaamina. Virastolla oli alkujaan missio yhdistää taidemaailma ja asukkaat erilaisissa kaupunginosatason projekteissa. 1980 –luvun
loppua kohden tämä missio alkoi kuitenkin väljähtyä. Lama sekä kulttuurikeskusten rakentaminen ja niiden ylläpito nujersivat kulttuuridemokraattisen eetoksen henkihieveriin. Uudeksi paradigmaksi nousi taiteen tukeminen ja taidetuotteiden jakelu eri muodoissa. Osittain muutos oli seurausta yhteiskunnan yleisemmästä kääntymisestä kohti individualismia ja markkinaliberalismia, mutta siihen vaikutti myös viraston johdon uskomukset ja mieltymykset. Uudistusvimmaisten suurten ikäluokkien asemoituminen
uusiin yhteiskuntarakenteisiin vaimensi sekin radikalismia. Demokratian ideaali ja aluetyö muuttuivat pahimmillaan riipaksi, josta haluttiin kokonaan eroon. Puheenvuorossa ruoditaan tämän muutoksen ilmentymiä ja syitä tarkemmin.

Viimeisen 10 vuoden aikana osallisuus on taas noussut yhteiskunnallisen puhunnan ja käytännön asialistalle. Kuten ennenkin, myös muiden maiden esimerkit ovat vaikuttaneet asiaan. Helsingin kulttuuritoimessakin käynnistettiin taidelaitoksia alueille jalkauttavia hankkeita viime vuosikymmenellä. Puheenvuorossa tarkastellaan niiden tuotoksia, valtasuhteita, vaihdantamalleja ja roolituksia. Samalla uusia malleja verrataan muihin osallisuusmuotoihin. Onko osallisuudella pysyvämpää sijaa kulttuurityössä vai jääkö se pelkäksi käsitteelliseksi paisutteluksi vuosituhannen alun – hankalasti määrittyvän –
”asukaslähtöisyyden” tapaan?