Katujen seurallisuus Sophie Callen Suite Vénitienne -teoksessa (1980)
Riikka Haapalainen, Helsingin yliopisto/Aalto-yliopisto
Helmikuussa 1980 ranskalainen taiteilija Sophie Calle esiteltiin pariisilaisissa illalliskutsuissa eräälle miehelle. Mies, Henri B, oli jo taiteilijalle kasvoista tuttu: hän oli varjostanut tätä salaa Pariisin kaduilla aikaisemmin samana päivänä. Callella oli tuolloin tapana valita väkijoukoista sattumanvaraisesti joku seurattava, joka johdattaisi hänet paikkoihin joihin hän ei muutoin ehkä koskaan päätyisi. Calle myös kuvasi seurattaviaan – kunnes kadotti heidät.
Ja nyt Calle oli joutunut kasvokkain yhden varjostamansa kanssa. Kun Henri B kertoi lähtevänsä piakkoin Venetsiaan, päätti Calle seurata miestä sinne salaa. Suite Vénitienne on tarina kahdesta viikosta, jotka Sophie Calle vietti Venetsiassa Henri B:n jäljillä. Teos koostuu Callen päiväkirjamerkinnöistä sekä mustavalkoisista valokuvista, joihin Calle on tallentanut kaupungin katuja, kylttejä ja kahviloita sekä siellä kohtaamiaan ihmisiä.
Suite Vénitienne perustuu epäsymmetriseen sidokseen varjostajan ja varjostetun välillä. Mutta samalla se kertoo myös Callelle varjostuksen aikana realisoituvasta Venetsiasta, sen arjesta ja sen rytmistä. Esityksessäni osoitan, kuinka Callen sinnikäs suoran suhteen välttely Henri B:n kanssa tuo esiin toisenlaisen sosiaalisten ja aineellisten suhteiden muodostelman. Callen suhteetonta suhdetta Henri B:n kanssa pitää yllä katujen seurallisuus ja tuntemattomien vieraanvaraisuus. Siten Suite Vénitienne ei ole vain tarina Henri B:n katseen välttelystä ja paljastumisen pelosta, vaan myös kaupunkiarkea kannattelevien sosiaalisten ja aineellisten liitosten esille nousemisesta.
**
Vuorovaikutus autossa ja liikkeen yhteensovittamisen haasteet
Mirka Rauniomaa, Oulun yliopisto
Lähestyn työryhmän teemaa tarkastelemalla tietynlaista vuorovaikutustilannetta kaupunkiympäristössä, tarkemmin sanottuna liikenteessä: tutkin kuljettajan ja matkustajan välistä sanallista ja sanatonta vuorovaikutusta sekä heidän esiin tuomiaan tulkintoja siitä, mitä tapahtuu niin auton sisä- kuin ulkopuolellakin. Esitän video-otteita aineistosta, jossa ikäkuljettajat osallistuvat vapaaehtoiseen kertaavaan ajo-opetukseen ja ajavat tutkimustarkoitukseen varustettua henkilöautoa aidoissa liikennetilanteissa. Aineisto on kerätty Helsingin yliopiston liikennetutkimusyksikössä professori Heikki Summalan johdolla. Tarkastelen aineistoa yleisesti vuorovaikutuksen tutkimuksen ja erityisesti keskustelunanalyysin keinoin. Tämän tutkimuksellisen näkökulman kautta voi pureutua yksityiskohtaisesti ihmistenväliseen kielelliseen ja keholliseen vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen toimintaan siten kuin ne etenevät tarkasteltavassa ajassa ja paikassa. Tutkin esityksessäni hetkiä, jolloin kuljettaja ja ajo-opettaja ottavat tavalla tai toisella käsiteltäväksi jonkinlaisen haasteen tai mahdollisen ongelman oman toiminnan suhteuttamisessa muiden toimintaan. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset risteykset, kuten kiertoliittymät ja kiihdytyskaistat, joissa kuljettajan on sovitettava ajamansa auton liike, suunta ja vauhti muuhun liikenteeseen ja suhteessa muihin tielläliikkujiin. Kuljettaja ja ajo-opettaja voivat nostaa tällaiset haasteet yhteisesti käsiteltäväksi muun muassa ennakoivien ohjeiden, erilaisten vahvistuspyyntöjen tai arvioinnin kautta, ja erityisen kiireellisissä ja vakavissa tapauksissa ajo-opettaja voi myös suoraan puuttua kuljettajan toimintaan.
**
Kerjäläiset ja häiriköivät kansalaiset
Samu Pehkonen, Tampereen yliopisto
Kerjäläisistä on tullut pysyvä osa eurooppalaista kaupunkikuvaa. Suomessa erityisesti romanikerjäläiset ovat toiminnallaan kyseenalaistaneet eräitä kaupunkitilassa toimimiseen liittyviä normeja. Tätä poliittisesti värittynyttä keskustelua käydään paitsi tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa, myös kehollisina neuvotteluina kerjäläisten ja muiden kaupunkilaisten katutason kohtaamisissa. Tarkastelen esityksessäni erästä katutason kohtaamisen äärimuotoa: erään yksittäisen kansalaisen harjoittamaa voyeristista, videokameran läpi tapahtuvaa passiiviseen kerjäläiskehoon kohdistuvaa tuijottamista ja sanallista häirintää. Tämä kerjäläisiin ilmeisen kielteisesti suhtautuva kansalainen on kuvannut romanikerjäläisiä heidän arkisissa askareissaan. Hän on myös pyrkinyt keskustelemaan kerjäläisten kanssa päämääränään kertoa heidän toimintansa olevan laitonta. Näistä kohtaamisista kuvaamaansa videomateriaalin hän on jakanut internetissä tarkoituksenaan tehdä kerjäläisongelma näkyväksi myös muille. Jätän esityksessäni hetkeksi syrjään keskustelujen ilmipoliittisen sisällön ja keskityn jännitteisen vuorovaikutustilanteen rakentumiseen erityisesti katseiden ja näkemisen/näyttämisen perspektiivistä. Miten katse määrittää kerjäläisen ja häiritsijän vuorovaikutusta? Rosemarie Garland-Thomson on ehdottanut kirjassaan Staring: how we look (2009), että tuijottamiseen liittyy erityinen tiedonmuodostuksen ulottuvuus: tuijottaminen on tapa käsitellä odottamatonta; tuijottamisen kautta odottamaton rekisteröidään ja sille annetaan merkitys. Myös tuijotettava kehittää erilaisia toiminnan muotoja vastatakseen tuijotukseen. Erittelen ja esittelen näitä menetelmiä edellä kuvatussa videoaineistossa. Lopuksi pohdin videokameran läsnäoloa osana kuvattua vuorovaikutusta.
**
Kaupungin, luonnon ja asukkaiden vuorovaikutus:
luonnon pysyvyys ja muutos osana kaupungin rytmejä
Eveliina Asikainen, Tampereen ammattikorkeakoulu
Rakentuvassa kaupungissa tai lähiössä luonto koetaan usein pysyvimmäksi osaksi kaupunkia. Kuitenkin luonto muuttuu kaupungissa niin rakentamisen kuin asukkaiden käytäntöjen seurauksena – joskus äkillisesti, mutta usein huomaamattomasti. Lisäksi luonnon vuodenaikaiset muutokset rytmittävät monella tavalla erilaisia kaupungin toimintoja ja asukkaiden elämänkäytäntöjä. Tarkastelen esityksessäni luonnon, erityisesti kasvillisuuden ja kaupungin moninaisia vuorovaikutuksia ja niihin liittyvää rytmisyyttä käyttäen esimerkkinä Tamperetta. Yksityiskohtaisimmat tarkasteluni sijoittuvat Hervantaan, kasvillisuuden dynamiikkaan ja lähiöluonnon sosiaaliseen muotoutumiseen olen perehtynyt monipuolisesti käyttäen aineistona kasvillisuusselvityksiä, kaupunginosan historioita ja kävelyhaastatteluja.
**
Kävelykokemukset kaupungin vuorovaikutuksina
Jenni Kuoppa, Aalto-yliopisto
Eri hallinnon ja politiikan alat ovat viime vuosina löytäneet yhteisen lupaavan kohteen: käveltävä kaupunki voi auttaa ratkomaan niin ympäristö-, terveys- kuin liikenneongelmia. Käveltävyys (walkability) nähdään myös osana uutta yhteisöllisempää ja julkisempaa kaupunkia tai ”luovan kaupungin” taloutta. Kaupunkisuunnittelukirjallisuudessa käveleminen näyttäytyy lupauksena rikastaa kaupunkikokemuksia ja ihmisten yhdessäolon muotoja kaupungeissa.
Käveltävyyden muotoutuminen hallinnan välineeksi tarkoittaa vaatimusta mitattavuudesta ja arvioitavuudesta. Kaupungin käveltävyyden vaikutuksia mm. terveyteen ja elämäntavan ympäristövaikutuksiin arvioidaankin laajassa, yleensä tilastollisiin menetelmiin kiinnittyvässä, tutkimuskirjallisuudessa. Kysymys on käynyt yhä teknisemmäksi. Erityisesti Yhdysvalloissa on viime vuosina kehitetty lukuisia työkaluja ja mittareita kävely-ympäristöjen käveltävyyden arviointiin. Vaikuttaessaan kaupunkien fyysiseen muotoon ne tulevat puitteistamaan ihmisten arkea ja kokemuksia (vrt. Miller & Rose 2010, 22). Jatkuva (hallinnan) ongelma on tietysti se, kuinka käveltävyyden laadullisia puolia voidaan mitata.
Kävelyn potentiaalien tavoittamiseen tarvitaan kuitenkin myös toisenlaista metodologiaa ja käsitteistöä. Kun teonsanasta tehdään hallittava nomini (käveltävä, käveltävyys), uhkaa siitä kadota liike – se uhkaa muuttua joukoksi objekteja ja staattisia ominaisuuksia. Kävelijän kokemusten vuorovaikutuksellinen, ruumiillinen ja elävä ulottuvuus häviää näkyvistä. Tutkimuksessani jäsennän kaupungissa kävelemistä erityisenä paikkojen, ihmisten ja ympäristön tuntemisen tapana, jossa ihmiset ja ympäristö muovaantuvat ja rakentavat merkityksiä vuorovaikutuksessa keskenään. Etsin konkreettisiin paikkoihin ja tilanteisiin kiinnittyvästä kävelyhaastatteluaineistosta muun muassa antropologi Tim Ingoldin ja filosofi John Deweyn käsitteiden avulla niitä kävelykokemusten potentiaaleja, jotka eivät välttämättä taivu hallinnan diskurssiin. Mitä virkaa niillä on suunnittelun näkökulmasta?
**
Arkisia reittejä urbaanissa katutilassa – Rytmianalyyttinen näkökulma
Jani Tartia, Tampereen yliopisto
Työn alla olevassa pro gradu -tutkielmassani lähestyn kaupunkitilallisten rytmien teemoja Henri Lefebvren rytmianalyysin kautta. Tutkielman keskiössä ovat arkiset jalan kuljettavat reitit kaupunkiympäristössä ja liikkeelläolon kokemus: minkälaiseksi tilakokemus muodostuu urbaanissa katutilassa liikkeellä oltaessa rytmianalyyttisesta tulkintakehikosta tarkasteltuna?
Tutkielman aineisto on kerätty toteuttamalla kävely- ja valokuvahaastatteluita Tampereen keskusta-alueella lyöttäytymällä haastateltavien matkaan heidän arkisille reiteillensä. Haastatteluaineiston, informanttien itse tuottaman valokuva-aineiston ja pienimuotoisen tutkijalähtöisen havainnoinnin avulla aineisto tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa katutilassa liikkumisen jokapäiväiseen kokemukseen ja erottaa sieltä erilaisia teemoja.
Alustavan analyysin perusteella erilaiset luonnolliset, sosiaaliset ja henkilökohtaiset rytmit rakentavat liikkeen tilasta säännöllisen ja epäsäännöllisen toistuvuuden kautta omanlaisensa fyysisen, sosiaalisen ja henkilökohtaisesti koetun ympäristön. Yllättävät arkiset tekijät ympäristössä värittävät liikkumista; reitit jaksottuvat merkityksellisten paikkojen juovaksi. Erilaiset (päällekkäiset) rytmit sekoittuvat keskenään ja luovat liikkumisen tiloista dynaamisia koettuja ja elettyjä tiloja.
**
Kaupunkikeskustat – institutionaalisia regiimejä vai toimijoiden yhteisöjä? Case Lahti
Ilona Akkila, Aalto-yliopisto
Miten keskustan kehittämistä, johon liittyy paljon erilaisia toimijoita eriävine intresseineen, voidaan tutkia kaupunkitutkimuksen ongelmana? Esityksessä kuvataan kahta erilaista tapaa tarkastella keskustan kehittämistä Lahdessa 2013–2014 tehdyn tapaustutkimuksen avulla. Esityksessä argumentoidaan, että kaupunkitutkimuksen ongelmia on hyödyllistä tutkia eri teoreettisista lähtökohdista holistisemman ja kriittisemmän tutkimuksen saavuttamiseksi. Ensimmäinen teoria on poliittiseen talousteoriaan ja hallintaan pohjautuva urbaani regiimiteoria. Teoria lähtee olettamuksesta, että paikalliset toimijat päätyvät tekemään yhteistyötä, sillä ne tarvitsevat toistensa resursseja toteuttaakseen omia intressejään. Kaupungin organisaatio tarvitsee yksityisten toimijoiden pääomaa ja yksityiset toimijat taas kaupungin institutionaalista legitimointia toimilleen. Kaupunkiregiimi syntyy, jos toimijat kykenevät rakentavaan yhteistyöhön, jolla on yhteinen hyväksytty tavoite. Toinen tapaustutkimuksen avulla esiteltävä lähestymistapa keskustan kehittämisen tutkimukseen on todellisuuden sosiomateriaalisuudelle perustuva verkostoteoria. Sosiomateriaalisia verkostoteorioita on erilaisia ja ne haarautuvat eri tieteenfilosofisiin suuntauksiin, mutta yhteistä niille on materiaalisuuden tuominen analyysin keskiöön. Materiaalinen kaupunki estää ja mahdollistaa perinteisten sosiaalisten agenttien toimintaa ja luo näin itsessään verkostoja eri toimijoiden välille. Urbaani regiimiteoria ja sosiomateriaalinen verkostoteoria mahdollistavat Lahden keskustan kehittämisen tarkastelun kokonaisvaltaisesta talouspoliittisesta ja toiminnallisen tilan perspektiivistä.