Arkipäivän demokratia ja päätöksenteon marginaalit

1. Marginalisoitujen ääni osallistavassa kaupunkisuunnittelussa ja rakenteellisen sosiaalityön mahdollisuudet

Salla Eilola
Maantieteen ja geologian laitos, Turun yliopisto

Kansalaisille suunnatut kyselyt, työpajat ja digitaaliset osallistumiskanavat ovat yhä useamman kunnan ja kaupungin arkipäivää kaupunkisuunnitteluprosesseissa. Niiden saavutettavuus ja inklusiivisuus on kuitenkin kyseenalaistettu muun muassa digitaalisen syrjäytymisen sekä osallistumiseen vaadittavan aktiivisuuden ja argumentaatiotaidon johdosta. Osallisuutta ja osallistuvia menetelmiä kehittävät lukuisat tahot tutkijoista ja kaupunkisuunnittelijoista, yhdistyksiin, naapurustoaktiiveihin, taidekollektiiveihin ja yrityksiin. Yksi suuri haaste, johon toisinaan tartutaan, on yhteiskunnan marginaalissa elävien representaatio, osallistuminen ja näkyväksi tekeminen. Tämä marginalisoitu ryhmä on moninainen, mutta heitä yhdistää taloudellisen ja sosiaalisen osattomuuden kokemus. Heille osallistumisen kynnys voi olla hyvin korkea ja kehitetyt osallistumisen menetelmät eivät välttämättä huomioi heitä ollenkaan.  

Nostan esityksessäni esiin huomioita osallistamisen menetelmistä, joita olen tutkijana käyttänyt ja ollut mukana kehittämässä yhdessä kaupunkisuunnittelun ammattilaisten kanssa. Pohdin, miten nykysuunnittelukäytänteiden asettamat reunaehdot vaikeuttavat laajemman osallistamisen ja erityisesti päätöksenteossa marginaaliin jäävien mukaan tuomisen toteutumista. Lisäksi tuon yhtenä näkökulmana – mielenkiintoisena ratkaisuna muiden joukossa – esiin yhteisösosiaalityön ja sosiaalialan ammattilaisten osaamisen ja tiedon hyödyntämisen systemaattisemmin suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseissa. Sosiaalialan ammattilaiset kohtaavat marginaalissa, haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ja ovat kosketuksissa heidän todellisuutensa kanssa päivittäin. He omaavat ymmärrystä asiakkaidensa haasteista. Heidän kauttaan on myös mahdollista tukea ihmisten voimavaroja osallistua omalla tavallaan. 

Ammennan esityksessäni kokemustani sosiaalialan opiskelijana yrittäen nivoa yhteen osallistavan kaupunkisuunnittelun ja rakenteellisen sosiaalityön mahdollisuuksia. 

2. Rakenteellinen sosiaalityö demokratian ja kestävän kehityksen tukena

Karoliina Hiltunen
Varsinais-Suomen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushanke
Annika Oldenburg
Varsinais-Suomen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushanke
Ville Santalahti
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Rakenteellisella sosiaalityöllä kerätään ja jäsennetään tietoa sosiaalisesta hyvinvoinnista ja ongelmista, ja tuodaan sosiaalista näkökulmaa osaksi niin palveluiden kehittämistä kuin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä laajemminkin (Sosiaalihuoltolaki 7 §). Sosiaalityössä kerättävän tiedon hyödyntämisen mahdollisuudet esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa ovat kuitenkin vielä pitkälti hyödyntämättä. Rakenteellisen sosiaalityön keinoin on mahdollista hahmottaa yksilöllisinä näyttäytyvät ongelmat osana laajempaa yhteiskunnallista kontekstia, jolloin ainakin teoreettisesti mahdollistuu ongelmiin vastaaminen nykyistä kokonaisvaltaisemmilla keinoilla.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella konkreettinen rakenteellisen sosiaalityön työväline on sosiaalisen raportoinnin lomake, jonka kautta sosiaalialan ammattilaiset pystyvät välittämään tietoa työssään havaitsemistaan ilmiöistä, haasteista ja onnistumisista (Vasso 2022). Vuosittain raporteissa toistuvat erityisesti yhteistyön haasteet palvelujärjestelmän sisällä, sekä järjestelmän vaikeus vastata oikea-aikaisesti ihmisten tarpeisiin.

Keskeisessä asemassa rakenteellisessa sosiaalityössä on juuri tiedon tuottaminen asiakkaiden tarpeista ja niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä (SHL 7§). Tähän liittyy kiinnostavia mahdollisuuksia, sillä perustarpeista puhutaan melko vähän, mutta kuitenkin kestävä hyvinvointi linkitetään usein juuri kykyyn vastata paremmin ihmisten perustarpeisiin. Sama hahmotustapa on tunnistettavissa esimerkiksi ekososiaalisen hyvinvointiparadigman, planetaarisen hyvinvoinnin sekä väkivallattoman vuorovaikutuksen taustalla.

Nykyisellään sosiaalisen raportoinnin perusteella voidaan todeta, että syrjäytymiseen liittyvä osattomuuden kokemus vaikuttaa toistuvan palvelujärjestelmässä, eikä kokemustiedon ja marginaalista nousevan ymmärryksen arvoa kunnolla hyödynnetä. Vaikka osallisuudesta puhutaan paljon, ei kunnollisia rakenteita ja toimintatapoja vielä ole. Yhtä lailla sosiaalista raportointia tulisi jatkossa nykyistä paremmin hyödyntää paitsi ammattilaisten, myös erityisesti marginaalissa olevien ihmisten äänien ja näkemyksen kuulemiseksi. Lisäksi keskeistä on sosiaalisten vaikutusten arviointi, eli lakisääteinen velvollisuus arvioida päätösten vaikutuksia sosiaaliseen hyvinvointiin. Arviointia tehdään kuitenkin vielä erittäin vähän, eivätkä kuntalaiset juuri ole päässeet siihen osallistumaan. (Santalahti & Kauppinen 2023.)

Haluammekin esityksessämme kysyä, miten sosiaalinen raportointi ja sosiaalisten vaikutusten arviointi voisivat aiempaa paremmin tukea arkipäivän demokratiaa ja kestävää kehitystä? Miten voisimme yhteistyössä kaupunkisuunnittelun kanssa olla mukana mahdollistamassa tarvitsemaamme muutosta – esimerkiksi luomalla hyvinvointia ja osallisuutta tukevia tiloja marginaalisten äänien kuulemiselle ja erilaisten näkökulmien tuomiselle yhteen? 

3. Tieto osallistuvan budjetoinnin tukena

Kirsi Verkka
Kaupunginkanslia (osallisuus ja neuvonta), Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki toteutti syksyllä 2022 hankkeen Tieto osallistuvan budjetoinnin tukena osana kaupungin digitaalisten palveluiden Kokeilukiihdyttämö innovaatio-ohjelmaa. Helsingin osallistuva budjetointi OmaStadi on digitaalinen osallisuusprosessi, jossa kaupunkilaiset voivat ideoida ja äänestämällä päättää siitä, miten kaupunki käyttää 8,8 miljoonaa euroa. 

Kokeiluhankkeen lähtökohtana oli tiedon avulla tukea kaupunkilaisten yhteistä keskustelua alueen kehittämisestä ja motivoida heitä osallistumaan osallistuvaan budjetointiin. Samalla tieto myös ohjaa kaupunkilaisia tekemään tarpeeseen kohdentuvia ehdotuksia sekä huomioimaan alueellisen ja asukkaiden välisen yhdenvertaisuuden. 

Hankkeessa tutkittiin, millaista tietoa kaupunkilaiset toivovat ja tarvitsevat tehdessään ehdotuksia osallistuvaan budjetointiin ja kaupungin kehittämiseen yleisemminkin. Tutkimuksen kohteena oli myös itse tiedonhankinta ja se millaista tietoa on saatavilla. Samalla etsittiin parhaita ratkaisuja sille, millaisessa muodossa tieto tulisi esittää, että se olisi ymmärrettävää ja mielenkiintoista. 

Kaupunkilaisten ajatukset ja tarpeet olivat hankkeen keskiössä ja toteutuksessa käytettiin palvelu- ja tietomuotoilun menetelmiä. Tulokset perustuvat haastatteluihin, työpajatyöskentelyyn, kyselyyn sekä kaupunkilaisilta saatuihin testipalautteisiin. 

Kokeilun tuotoksena syntyi laaja koonti hankkeessa kerätystä käyttäjäymmärryksestä sekä proto siitä, miten tieto voitaisiin OmaStadi-sivustolla esittää. Lyhyenä yhteenvetona voidaan todeta, että eniten kaupunkilaiset toivovat tietoa kaupungin suunnitelmista ja seuraavaksi heitä kiinnostaa tietää, mitä muut alueen asukkaat ajattelevat asioista ja alueen ilmiöistä. Tiedon visualisoinnissa hyviä työvälineitä olivat kartta sekä selkeät infograafit ja taulukot. 

Oppeina kokeilusta huomattiin, että sisältömuotoilua tulisi hyödyntää enemmän tiedon tuotannossa, jotta se olisi visuaalisesti ja sisällöllisesti selkeää ja käytettävää. Lisäksi tietoa pitää yksinkertaistaa, jotta se herättää mielenkiinnon. Tiedon hankinnan ja käsittelyn automatisoimiseksi tulisi tietoa rakenteistaa ja koota selkeämmin eri tietokantoihin. Tiedon hyödyntämisen automatisointia edistäisivät yhtenäiset mittarit ja sopimukset tiedon keruusta. Myös erilaiset tekoälyä hyödyntävät tekstianalyysin työkalut tukisivat tiedon tuotantoa ja hyödyntämistä.

4. Kohti neuromoninaisempaa kaupunkia

Riina Lundman
Yhteiskuntatutkimus, Tampereen yliopisto

Neuromoninaisuudella tarkoitetaan ihmisten neurobiologista ja neurologista monipuolisuutta ja vaihtelua. Neurokirjoon laskettavia ominaisuuksia ovat muun muassa autismi ja ADHD. Laajassa mielessä myös esimerkiksi aivovammautuneet, muistisairaat tai psyykkisesti sairastuneet henkilöt voidaan ymmärtää neurovähemmistöön kuuluviksi. Neurokirjon henkilöt tarkastelevat, kokevat ja aistivat maailmaa ja ympäristöä usein eri tavalla mitä neurotyypilliset ihmiset. Myös vuorovaikutuksessa voi olla eroja, minkä takia perinteiset osallistamisen keinot esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa eivät aina tavoita tai sovellu neurovähemmistöön kuuluville henkilöille parhaimmalla tavalla. 

Suomalaisessa kaupunkitutkimuksessa ei ole aiemmin huomioitu neuromoninaisuuden kysymyksiä sellaisenaan. Tässä esityksessä käyn läpi viimeaikaista kansainvälistä kirjallisuutta liittyen neurokirjoon kaupungeissa sekä hahmottelen keskeisiä teemoja neuromoninaisempaa kaupunkisuunnittelua varten. Pohdin muun muassa, millainen on (tai millainen voisi olla) neuromoninainen kaupunki; miten neuromoninaisuus voidaan paremmin huomioida kaupunkisuunnittelussa ja päätöksenteossa; ja miten neuromoninaisten ihmisten oma yhteiskunnallinen toimijuus sekä arjen käytännöt ilmenevät kaupunkitilassa. Pohdin myös neuromoninaisen osallistumisen esteitä, jotka liittyvät esimerkiksi saavutettavuuteen, kommunikointiin ja aistiympäristöön. Tarkoitukseni on jatkossa keskittyä erityisesti autismikirjon henkilöihin ja aivovammapotilaisiin sekä heidän kokemuksiinsa kaupunkitilasta ja arkipäivän osallisuudesta. Kyseessä on taustoittava katsaus myöhempää empiiristä tutkimustani varten, joten mietin myös tutkimusasetelmani haasteita ja mahdollisia rajauksia.

5. Agonistisen ja kommunikatiivisen suunnitteluteorian institutionaalinen ohuus: Deliberatiivisen demokratiateorian systeemisen käänteen näkökulma

Raine Mäntysalo
Rakennetun ympäristön laitos, Aalto-yliopisto

Esitelmässä tarkastellaan kriittisesti kommunikatiivista ja agonistista suunnitteluteoriaa deliberatiivisen demokratian teorian systeemisen käänteen näkökulmasta. Vaikka lähestymistapa paljastaa teorioiden täydentävyyden, se osoittaa myös kummankin teorian aukot suhteessa instituutioihin. Teoriat täydentävän toisiaan fokusoitumalla eri ulottuvuuksiin suunnittelukonfliktien käsittelyssään. Kommunikatiivisen suunnittelun teoria käsittelee eri sidosryhmien etujen välisiä ristiriitoja tilanteisten suunnitteluprosessien tasolla. Agonistinen suunnitteluteoria puolestaan ​​keskittyy ontologisemman ulottuvuuden konflikteihin, jotka liittyvät hegemonisten ja marginalisoituneiden diskurssien väliseen (implisiittiseen) konfliktiin ja tähän liittyviin identiteettiä muodostaviin inkluusio- ja poissulkemisprosesseihin suunnittelupolitiikassa ja julkishallinnossa.

Mitä tulee teorioiden aukkokohtiin suhteessa instituutioihin, ensinnäkin kommunikatiivisen suunnitteluteorian osalta tällainen piilee teorian keskittymisessä tilannekohtaiseen deliberointiin, mikä jättää suurelta osin huomiotta demokratiaprosesseja ohjaavien normien institutionaalisen ulottuvuuden. Omalta osaltaan agonistinen pluralismi kylläkin kytkeytyy demokraattisten instituutioiden ulottuvuuteen, mutta liian kriittisellä tavalla. Siksi agonistisella suunnitteluteorialla on vaikeuksia ottaa haltuun dynaamista vuorovaikutusta instituutioiden uudistamisen ja politiikkatoimien vakauttamisen välillä. Tarvitaan suunnitteluteoreettista kehitystyötä, jossa systeeminen lähestymistapa deliberatiiviseen demokratiaan omaksuen voitaisiin ymmärtää paremmin suunnittelun institutionaalisen ja tilanteisen ulottuvuuden dialektiikkaa ja nähdä tämän mahdollisuudet suunnittelun deliberatiivisuuden edistämiselle.