Vallaton kaupunki?

 

Puheenjohtajat:

 

Jenni Partanen

jenni.partanen@tut.fi

Arkkitehtuurin laitos/Yhdyskuntasuunnittelu

Tampereen Teknillinen Yliopisto

 

Seija Ridell

seija.ridell@uta.fi

Viestinnän, median ja teatterin yksikkö

Tampereen yliopisto

 

Kaupunkien alhaalta ylös -tapahtuvaan muotoutumiseen ja uudelleen järjestymiseen liittyvät sosiaaliset, tilalliset, taloudelliset ja kulttuuriset prosessit on alettu viime vuosikymmeninä tunnistaa myös hallinnon ja suunnittelun tasoilla. Moninaiset väliaikaiset ja pysyvämmät ilmiöt ovat sijautuneet urbaaniin arkeen: pop up -hankkeet, varjokaavoitus, lakisääteiseen osallisuuteen liittyvät ja sen ylittävät kaupunkikehitysprojektit, muutamia esimerkkejä mainitaksemme. Nämä liikehdinnät on mahdollista nähdä kollektiivisena vastatoimintana (toimimattomalle) hallinnolle. Toisaalta ne voidaan tulkita osaksi individuaation jatkumoa, etenemistä kohti yhä laaja-alaisempaa yksilöitymistä (Ascher 1994). Tai Baumania (2000) mukaillen: notkean modernin myötä olemme pysyvässä muutostilassa, jossa viiteryhmät ja verkostot määrittyvät jatkuvasti itseorganisoituen.

Itseorganisoituminen muokkaa kaupunkia, mutta tietoisten vaikuttamispyrkimysten varjoon jää merkittävä määrä ei-tietoista, toimijalähtöistä dynamiikkaa: kulttuuristen ja taloudellisten toimijoiden, kotitalouksien, yksilöiden ja ryhmien toimintamallit, sijoittumis- ja liikkumiskuviot haastavat ennakoinnin – kyseisen ryhmän sisälläkin (Batty & Hudson-Smith 2013).

Käytännössä kaupunkikokonaisuus muodostuukin lukuisien alatason toimijoiden vuorovaikutuksen ja toiminnan usein ennakoimattomana tuloksena. Lisäksi eritoten talouden toimijat kykenevät vaikuttamaan kehitykseen ohi sovinnaisten suunnittelu- ja päätöksentekoprosessien. Ryhmillä ja organisaatioilla voi olla selvä agenda, mutta mutkikas ja verkottunut kaupunkijärjestelmä tuottaakin pyrkimyksiin nähden yllättäviä lopputulemia. Järjestymisprosesseissa on vahva sijansa myös teknologialla, kuten kaupunki-infrastruktuurin digitalisoitumisella tai verkon ja älylaitteiden käytöllä (Graham & Marvin 2001; Townsend 2013).

Itseorganisoitumista luonnehtii myös ei-eettisyys. Omaehtoisesti muotoutunut rakenne voi olla sosiaalisesti kestämätön, mutta silti sitkeä. Tämä herättää kysymyksen kaupunkikokonaisuuden hallinnoinnista ja ohjailusta sekä siitä, kenellä ja missä on viimekätinen vastuu ja valta.