Local Movements and Urban Environmental Policy / Kansalaistoiminta ja urbaani ympäristöpolitiikka

Friday 29.4 at 14.00–15.30

Sosiaalinen media vaikuttamisen kanavana: case Arkkitehtuurikapina

Verna Hahtola, arkkitehti SAFA, tutkija, Tampereen yliopisto

Sosiaalinen media on avannut kansalaistoiminnalle ja kansalaisten aktiivisuudelle uudenlaisen väylän vaikuttaa ja keskustella kaupunkiympäristöistä sekä niiden laadusta. Vaikka sosiaalisen median keskustelut näyttäytyvät usein polarisoituneina ja osin populistisinakin, niissä käydään kansalaisia laajasti kiinnostavaa keskustelua myös arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstä. Erityisesti traditioon ja tyyliin liittyvä keskustelu on aktivoinut ihmiset vaatimaan kauniimpaa ja miellyttävämpää rakennettua ympäristöä.

Sosiaalisessa mediassa erityisesti klassismivaikutteiseen nykyarkkitehtuuriin liittyvä keskustelu onkin saanut suurta suosiota ja huomiota. Ilmiöön liittyvä pääasiallinen äänenkannattaja Suo­messa on Facebook-ryhmä ”Arkkitehtuurikapina – Ei enää rumia laatikoita”, jota olen hyödyn­tänyt pääasiallisena etnografisen tutkimuksen aineistonani diplomityössäni Kauneuden kaipuu – Klassismivaikutteisuus ja uustraditionalismi arkkitehtuurikeskustelussa (2022). Olen työssäni tutkinut diskurssieroja tradition ja tyylin hyödyntämiseen liittyen peilaten arkkitehtikunnan nä­kemyksiä ja Arkkitehtuurikapinan keskusteluja toisiinsa. Lisäksi työssäni havaitsin merkittäviä yhtäläisyyksiä myös postmodernismiin liittyvään keskusteluun 1970- ja 1980-lukujen Suomessa. Tyyliin liittyvää keskustelua on tällöinkin pyritty torjumaan pinnallisena tyylikeskusteluna, jolla ei ole todellista merkitystä arkkitehtuuriin liittyvien suurten ongelmien, kuten asumisen laadun ja ilmastokriisin, ratkaisijana.

Vaikkei sosiaalinen media edustakaan keskustelukulttuuriltaan rakentavinta lähestymistapaa, liit­tyy ilmiöön kiinteästi niin kutsuttu neljännen sektorin käsite: kansalaiset pyrkivät toteuttamaan itsensä näköistä kaupunkiympäristöä verkostoituen järjestökentän ulkopuolella suoraan toisiinsa esimerkiksi juuri sosiaalisen median kanavia hyödyntäen. Sosiaalinen media mahdollistaa siis uu­sia osallistumisen tapoja paitsi rakennetun ympäristön muokkaamiseen myös arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta keskustelemiseen.

Olennaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi:

  • Miten sosiaalinen media muokkaa rakennetusta ympäristöstä käytävää keskustelua?
  • Miten poleemisista aiheista, kuten vanhojen tyylien hyödyntämisestä nykypäivänä, keskustel­laan sosiaalisen median alustoilla ja minkälaisia haasteita ja mahdollisuuksia populaariin arkkiteh­tuurikeskusteluun tältä osin liittyy?

Yhteisöllinen resilienssi koronakriisissä Helsingissä

Pasi Mäenpää, Henrietta Grönlund & Jana Turk, Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta

Tutkimme Helsingin asuinalueiden yhteisöllistä resilienssiä koronaepidemian aiheuttamassa kriisissä. Yhteisöllisellä resilienssillä voidaan tarkoittaa paikallisyhteisöjen kykyä sopeutua kriisitilanteisiin ja toimia niissä. Kriiseille on luonteenomaista, että julkisvallan ei voida olettaa pystyvän keskusjohtoisesti hoitamaan kaikkea vaan tarvitaan hajautetumpia monen eri toimijan toimia myös alhaalta ylös. Paikallista mobilisoitumista syntyy myös siksi, että ihmisillä on sekä halua auttaa että kykyjä verkostoitua ja luoda toimintamalleja. Yhteisöllisen resilienssin keskeisiä toimijoita voivat olla esimerkiksi asukkaiden yhteisöt ja verkostot, paikalliset järjestöt, uskonnolliset yhteisöt ja sosiaalisen median alustoilla toimivat ryhmät. Esityksessämme tarkastelemme yhteisöllisen resilienssin käsitettä ja esittelemme aineistojamme ja alustavia tuloksiamme.

Community resilience during COVID-19 crisis in Helsinki

Community resilience refers to the ability of local communities to manage in crisis. It is characteristic of crises that the public authorities cannot be expected to be able to manage everything centrally, but that more decentralized action by various actors is also needed from the bottom up. Local mobilization also arises because people are willing to offer their help and able to form networks and practices to support each other and the community. Key actors in community resilience may include resident networks, local organizations, religious communities, as well as emerging internet platforms and social media networks. In the presentation we analyze the concept of community resilience and present our data and the preliminary results.

“Saving the Lungs of the City” From Dump Fires to Forest Conservation, a Comparative Analysis of Two Earliest Urban Environmental Movements in Worcester, Massachusetts and Tampere, Finland

Selina Gallo-Cruz, Fulbright Tampere university scholar fellow, associate professor in sociology and anthropology, college of the Holy Cross; Markus Laine, university lecturer in sustainable urban development, Tampere university & Helena Leino, associate professor in environmental policy, Tampere university

Scholars have long examined the impact of mobilized citizens on policy change. Movements that begin as grassroots citizen initiatives often lead to the formal organization and establishment of local political parties, campaigns, and new legislative outcomes, bridging non-institutionalized politics with institutionalized politics. Still, through a spectrum of tactics, the social movement has become a regular political actor, informing politics at every level, in heterogenous ways, and in distinct local contexts.

In this study, we examine two cases of early environmental policy movements in Tampere, Finland and Worcester, Massachusetts. These are a citizen-led movement to stop the construction of a freeway through the Pyynikki town forest in Tampere and a citizen-led movement to close two of the city’s dumps in Worcester. Both cities served as key sites for rapid industrialization and from these periods, subsequent periods of urban redevelopment. We will discuss preliminary findings on the power of urban environmental movements to redirect policy discourse and outcomes. Both movements sparked a new era of policy concern and a new era of urban movements, each shaping the other in distinct ways. The two cases help us to understand the formative period of environmental discussion, as each mobilized against a projects understood as city “progress” in a particular way. We therefore hope to better understand how a new wave of urban environmental policy movements took hold and how early movements shaped policy discourse and outcomes.