11. Lasten ja nuorten kaupunki

Tarkastelemme työryhmässä kaupunkia lasten ja nuorten kasvuympäristönä. Minkälainen rakennettu ympäristö on lapsille ja nuorille kiinnostava, houkutteleva ja viihtyisä?

Työryhmässä keskustellaan siitä, minkälainen kaupunkiympäristö saa lapset ja nuoret liikkumaan ja löytämään omia tiloja kaupungissa. Pohdimme muun muassa miten lapset ja nuoret oppivat liikkumaan kaupungissa sekä asioita, jotka edistävät tai estävät heidän liikkumistaan. Ovatko kaupungin lapset ja nuoret esimerkiksi kävelijöitä, pyöräilijöitä, joukkoliikenteen käyttäjiä vai auton kyydissä istujia? Estävätkö aikuisten riski- ja huolipuheet lasten liikkumista? Keskustelu lasten liikkumisesta kytkeytyy kasvaneeseen huoleen väestön vähentyneestä fyysisestä aktiivisuudesta.

Työryhmään ovat tervetulleita myös esitykset liittyen erilaisiin instituutioihin, kuten kouluun, päiväkotiin, leikkipuistoihin ja harrastuksiin ja näihin liittyviin tiloihin. Minkälaisia kasvuympäristöjä nämä instituutiot ovat? Näemmekö esimerkiksi leikkipuistoja vielä tulevaisuuden kaupungissa?

Tarkastelemme työryhmässä myös kaupungissa, lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtuneita muutoksia. Mitä lapsille ja nuorille on suunniteltu ja suunnitellaan? Ovatko kaupunkien keskustat lapsille ja nuorille kiinnostavia ja turvallisia ympäristöjä ja miten lähiöt ovat kestäneet aikaa lasten ja nuorten näkökulmasta? Toisaalta lapset ja nuoret elävät myös suunnitelmien ulkopuolella ja käyttävät kaupunkiympäristöä luovasti ja kekseliäästi. Miten lasten ja nuorten kaupunkitila on muuttunut pitkällä aikavälillä?

Työryhmän puheenjohtajat:

Tiina Rinne, postdoctoral researcher, Aalto-yliopisto, Rakennetun ympäristön laitos.

Johanna Lilius, tutkijatohtori, Aalto-yliopisto, Arkkitehtuurin laitos.

Veera Moll, tohtorikoulutettava, Aalto-yliopisto, Rakennetun ympäristön laitos.

Esitykset / Presentations:

Sessio I Torstai 22.4. 2021 11:15 – 12:45

1. Onnellisuutta luonnosta? Kaupunkilaisnuoret luonnon käyttäjinä

11:15-11:45

Riikka Puhakka, Helsingin yliopisto.

Eemeli Hakoköngäs, Itä-Suomen yliopisto.

Yhteiskunnan kaupungistuessa luontoalueet ovat kaventuneet, ja nuorempien sukupolvien luonnossa vieraantumisesta on keskusteltu Suomessakin. Samaan aikaan luonnon monimuotoiset hyvinvointi- ja terveysvaikutukset on alettu tunnistaa yhä paremmin. Luonnon on todettu esimerkiksi kohentavan mielialaa, elvyttävän stressistä ja parantavan keskittymiskykyä. Luonto motivoi liikkumaan, ja luonnossa altistutaan ihmisen puolustusjärjestelmän kannalta hyödyllisille mikrobeille. Luonnon ja onnellisuuden välinen yhteys nousi huomion kohteeksi vuosina 2018–19, kun Suomen raportoitiin olevan maailman onnellisin maa.

Tutkimuksessa selvitettiin kaupunkilaisnuorten tulkintoja luonnon ja onnellisuuden suhteesta. Aineistona käytettiin temaattista kirjoitusaineistoa (N=192), joka kerättiin Lahdessa 9-luokkalaisilta nuorilta keväällä 2019 osana LUODE-hanketta. Nuoret tutustuivat matkailua markkinoivan Visit Finlandin ”Rent a Finn” -kampanjavideoon, joka kertoi luonnon tekevän suomalaisista maailman onnellisimman kansan. Nuoria pyydettiin kirjoittamaan, mitä video kertoo onnellisuudesta, tekeekö luonto heidät onnellisiksi ja miksi tekee/ei tee.

Tulosten perusteella valtaosa vastaajista, varsinkin tytöt, jakoi ajatuksen luonnon ja onnellisuuden yhteydestä. Neljäsosa toi esille paitsi myönteisiä myös kielteisiä puolia luonnosta, kun taas pieni osa ei nähnyt lainkaan yhteyttä luonnon ja onnellisuuden välillä. Nuoret harrastavat luonnossa, mutta luonto on myös tärkeä henkisen latautumisen paikka. Luonto rauhoittaa ja rentouttaa, parantaa mielialaa ja lievittää stressiä. Luonto tarjoaa mahdollisuuden tavata ystäviä, mutta luonnosta haetaan myös yksityisyyden ja vapauden kokemuksia. Nuorille onnellisuutta tuottavat tavanomaiset ulkoiluaktiviteetit ja arkiset ympäristöt – kaupunkien lähimetsät ja mökkijärvet. Polarisoitumisen estämiseksi luontosuhteen säilyttämistä on tuettava erityisesti nuoruusiässä. Kaupunkien viheralueiden säilyttäminen ja niiden saavutettavuuden lisääminen on tärkeää asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

2. Helsingin seudun lasten ja nuorten kulkutavat arjen matkoilla

11:45-12:15

Felix Hallikainen, Diplomityöntekijä, Rakennetun ympäristön laitos, Aalto-yliopisto

Elina Brandt, Liikennejärjestelmä ja tutkimukset -osasto, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä.

Lasten ja nuorten aktiivisen ja itsenäisen liikkumisen on havaittu vähentyneen viimeisten 30 vuoden aikana Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa. Kävellen, pyörällä ja
joukkoliikenteellä kuljetut koulu- ja vapaa-ajan matkat ovat tärkeä osa lasten ja nuorten
arkiliikuntaa, minkä lisäksi itsenäinen ja aktiivinen liikkuminen tukee monin tavoin kehitystä ja hyvinvointia. Nuorena opittu aktiivisuus voi parhaimmillaan muodostua tavaksi ja pitkällä aikavälillä edistää myös aikuisväestön terveyttä sekä liikennejärjestelmän kestävyyttä. Lasten ja nuorten arkipäivän matkojen tutkiminen on oleellista kestävän kaupunkielämän edellytysten parantamiseksi.

Esityksessä tarkastellaan Helsingin seudun 7–17-vuotiaiden lasten ja nuorten
liikkumistottumuksia. Millä kulkutavoilla lapset ja nuoret tekevät arkipäivän matkojaan, sekä miten kulkutavat vaihtelevat asuinpaikan mukaan ja sukupuolten välillä? Kuinka pitkiä arjen matkat ovat ja miten matkojen pituus kasvaa iän myötä? Kuinka paljon lapset ja nuoret liikkuvat aktiivisesti päivittäin?

Tulokset perustuvat syksyllä 2018 kerätyn Liikkumistutkimuksen aineistoon.
Liikkumistutkimus on HSL:n ja Helsingin seudun kuntien tekemä kyselytutkimus, jossa
kartoitetaan matkapäiväkirjan avulla asukkaiden liikkumistottumuksia. Tutkimus tehtiin
nettikyselyllä ja puhelinhaastatteluilla. Tutkimusalueeseen kuului 15 kuntaa:
pääkaupunkiseudun kunnat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen sekä kehyskunnat
Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Siuntio, Tuusula ja Vihti. Tutkimukseen kutsuttiin 38 720 satunnaisesti väestörekisteristä valittua asukasta, joista 10 924 osallistui tutkimukseen. Heistä 1 536 oli 7–17-vuotiaita.

3. Mennäänkö bussilla? Ilmaisen bussin vaikutus lasten itsenäiseen liikkumiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen kahdessa kaupungissa

12:15-12:45

Pirjo Hakala, Projektitutkija, tutkimuskoordinaattori, XAMK.

Tiina Rinne, postdoctoral researcher, Aalto yliopisto, rakennetun ympäristön laitos.

Tiina Laatikainen, Tutkijatohtori, XAMK & Aalto-yliopisto.

Arto Pesola, LITT, Tutkimuspäälikkö, XAMK.

Harrastusten erikoistumisen sekä koulujen lakkauttamisen myötä lasten liikkuminen on enenevässä määrin riippuvaista vanhemmista. Lasten itsenäinen liikkuminen ja kokonaisaktiivisuus ovat vähentyneet. Aiemman tutkimustiedon perusteella julkisen liikenteen saavutettavuus lisää fyysistä aktiivisuutta ja terveyttä aikuisilla, mutta tutkimustietoa sen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin on vain vähän.  

Mikkelin kaupunki on tehnyt vuonna 2017 päätöksen kaikille peruskoululaisille ilmaisesta julkisesta liikenteestä. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston tutkimushanke FREERIDE: Lasten itsenäisyys ja tasa-arvo päivittäisessä liikkumisessa ja mitattu fyysinen aktiivisuus Mikkelin ilmainen bussi -kokeilun seurauksena selvittää, lisääkö ilmainen julkinen liikenne 10–12 -vuotiaiden lasten koettua ja todellista itsenäistä liikkumista ja mitattua fyysistä aktiivisuutta. Ilmaisen joukkoliikenteen vaikutuksia tutkitaan kahdessa kaupungissa. Tutkimuskaupunkina on Mikkeli, jossa tarjotaan lapsille ilmainen julkinen liikenne ja verrokkikaupunkina toimii Kouvola, jossa julkinen liikenne on maksullista. Tutkimusoletuksemme on, että mikkeliläisten lasten aktiivisuus on suurempaa verrattuna kouvolalaisten lasten aktiivisuuteen. Oletamme aktiivisuuden lisäyksen tulevan kahdesta lähteestä: lisääntynyt bussin käyttö lisää aktiivista kulkemista pysäkille ja pysäkiltä kohteeseen, ja harrastusten saavutettavuus paranee.  

Tutkimukseen osallistuu noin 400 lasta. Tutkimusmenetelminä käytetään objektiivista fyysisen aktiivisuuden mittausta, PPGis -kyselyjä sekä etnografiaa lasten ja heidän perheidensä arkiliikkumisesta. Tutkimuksen tiedonkeruu on aloitettu maaliskuussa 2020.  

Puheenvuorossamme esittelemme tätä monimenetelmäistä ja -tieteistä tutkimushanketta ja sen ensimmäisiä tuloksia. Tutkimus antaa mitattua tietoa poliittisen päätöksen vaikutuksesta lasten itsenäiseen liikkumiseen. Jos tutkimusoletuksemme pitää paikkaansa, poliittisella päätöksellä voi lisätä lasten itsenäistä liikkumista tasa-arvoisesti kokonaisen kaupungin alueella. 

Sessio II Torstai 22.4. 2021 klo 13:15 – 15:00

4. Lasta liikuttava kaupunki 1940-1990

13:15-13:45

Veera Moll, Aalto-yliopisto)

Essi Jouhki, Jyväskylän yliopisto

Tarkastelemme työssämme lasten itsenäisen liikkumisen ja rakennetun ympäristön suhdetta Helsingissä 1940-1990. Tutkimusjakson ensimmäistä osaa (1940-1960) voi luonnehtia vähäisen lapsiin kohdistuneen kaupunkisuunnittelun ajaksi. Silti kaupunki tarjosi lapsille runsaasti toimintamahdollisuuksia ja liikkuminen oli itsenäistä. Tarkastelun toisella jaksolla (1960-1990) erityisesti perheille suunnattujen lähiöympäristöjen rakentaminen kiihtyi ja leikkiympäristöjen rakentaminen lisääntyi. Muuttuvat lapsikäsitykset näkyivät hyvinvointivaltion rakentuvassa ympäristössä.

Huoli lasten vähentyneestä fyysisestä aktiivisuudesta ja itsenäisen liikkumisen niukentumisesta on puhuttanut jo vuosikymmeniä. (mm. Hillman, 1990) Lasten ajatellaan hyötyvän itsenäisestä liikkumisesta, sillä itsekseen ja toisten lasten kesken lapset liikkuvat ylipäätään aktiivisemmin, oppivat ympäristöstään ja voivat näin ollen tehdä myös itse päätöksiä omasta kulkemisestaan. Kyse on siis fyysisen aktiivisuuden lisäksi siitä, kenellä on oikeus ja mahdollisuus kulkea kaupungissa. Suomalaislapset liikkuvat yhä kansainvälisesti verrattuna itsenäisesti ja siksi suomalaislasten itsenäisen liikkumisen taustojen selvittäminen on erityisen kiinnostavaa.

Perehdymme työssämme helsinkiläislasten itsenäisen liikkumisen taustoihin kysymällä, minkälaiset seikat ovat tukeneet lasten itsenäistä liikkumista. Tutkimusaineistoina olemme käyttäneet pääkaupunkiseutua koskevaa kaupunkisuunnittelukeskustelua ja muistitietoaineistoja aikavälillä 1940-1990. Esitämme, että suomalaisten kaupunkilaislasten verrattain itsenäistä liikkumista ovat tukeneet kaupunkirakenteeseen liittyvät seikat, kuten lähiökehitys ja liikenneturvallisuuden parantuminen. Myös pääkaupunkiseudun joukkoliikenne ja kouluverkosto ovat tukeneet lasten itsenäistä liikkumista. Toisaalta molempien vanhempien työssäkäynti ja riittämättömät päivähoitopalvelut myös pakottivat lapset pitkään oppimaan itsenäisiksi. Aineistojemme valossa lasten itsenäisyyttä on pidetty tärkeänä ja vanhemmat ovat tukeneet lapsia oppimaan itsenäisiksi liikkujiksi. 

Tarkastelemme lasten itsenäisen liikkumisen ja rakennetun ympäristön suhdetta lisäksi perehtymällä helsinkiläisen leikkikenttäverkoston ja rakennettujen leikkiympäristöjen kehitykseen. Kysymme, miksi leikkiympäristöjä on rakennettu ja mihin leikkikenttäpalvelua on tarkastelujaksolla tarvittu. Vaikka leikkikenttiä on kritisoitu lasten eristämisestä omiin ”saarekkeisiin” osoitamme, että helsinkiläiset leikkikentät ovat olleet avoimia tiloja, jotka ovat tarjonneet lapsille ja nuorille sekä suojaa, että mahdollisuuden omatoimiseen leikkiin ja liikkumiseen.

5. Lapset ryhmien välisen kontaktin välittäjinä monikulttuurisissa lähiöissä

13:45-14:15

Paula Paajanen, VäitöskirjatutkijaYhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto.

Tuija Seppälä, VTT, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto.

Clifford Stevenson, professori, Nottingham Trent University, Iso-Britannia

Eerika Finell, Akatemiatutkija, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto.

Kyselytutkimuksissa ryhmien välisten kontaktien on todettu parantavan ryhmien välisiä suhteita erityisesti, jos kontakti tapahtuu otollisissa olosuhteissa. Arkielämässä kohtaamiset ovat kuitenkin usein lyhyitä ja arkipäiväisiä, ja niitä voi olla vaikea tavoittaa kyselytutkimuksin. Tällaisten kohtaamisten tutkiminen laadullisin menetelmin tuo uutta näkökulmaa niiden moninaisuuteen.

Esityksessämme tarkastelemme maahanmuuttajataustaisten äitien näkökulmasta kuinka pienen lapsen äitiys vaikuttaa arkisten kohtaamisten muodostumiseen ja kuinka äidit kokevat nämä kohtaamiset.  Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenen Helsingin monikulttuurisissa lähiöissä asuvan tai siellä aikaansa viettävän maahanmuuttajataustaisen äidin seurantahaastatteluista. Teema-analyysissa tunnistimme neljä teemaa, jotka kuvaavat niitä moninaisia tapoja, miten äitiys luo ja muovaa etnisten ryhmien välisisiä kontaktikokemuksia.

Analyysimme mukaan vanhemmuus lisää eri etnisten ryhmien välisiä kontakteja. Maahanmuuttajataustaisille naisille syntyy uusia mahdollisuuksia ja tarpeita kohtaamisiin erityisesti kantaväestöön kuuluvien kanssa. Samalla äitiys voi myös tuoda lisää haasteita näihin kontakteihin ja lisätä maahanmuuttajataustaisten naisten emotionaalista haavoittuvuutta. Paikallisten lapsiperhepalveluiden tulisikin tukea ryhmien välisiä kohtaamisia niin vanhempien kuin lastenkin osalta.

Tutkimus on osa laajempaa monimenetelmällistä sosiaalipsykologiaa ja sosiaalipolitiikkaa yhdistävää MAMANET -tutkimushanketta, jossa tutkitaan helsinkiläisten pienten lasten äitien kohtaamisia ja kaverisuhteita. Hanke toteutetaan yhteistyönä Tampereen ja Nottingham Trent yliopistojen välillä. Hanketta rahoittaa Koneen säätiö, Kulttuurirahasto ja Helsingin kaupunki.

6. Geographies of encounter – Children in the city of Cape Town

14:15-14:45

Tiia Talvisara, Vrije Universiteit Brussels, Belgium.

While cities in the world are becoming more diverse, the processes of adjusting to these changes and exposures towards differences are becoming more relevant to study. This research follows the interdisciplinary academic debate of the need to understand factors that can support the feelings of trust and tolerance towards difference in urban encounters. The encounters with difference are examined by qualitative research case study in three suburban neighbourhoods in the city of Cape Town, South Africa. By focusing on children aged 7-15, identified as Coloured and black African, this paper tries to give a voice and to understand groups of citizens that are often underrepresented in the urban narratives. Research is analysing the places where children encounter difference, the forces that are mediating these encounters, and the effects of encounters to the feelings of trust and tolerance towards “the other”. Drawing on interviews with 30 children and 4 youth workers, participant observation, as well as analysing 55 mental maps painted by the children, this paper demonstrates that poverty and inequality are restricting children to their own neighbourhoods and thus decreases their opportunities to encounter difference. Research also shows how gang violence and cultural stigmatization in post-apartheid cities are increasing prejudices towards difference and how there is a need to take care of the basic fundamental conditions, such as trust and feelings of safety to create a meaningful social interaction. Finally, the findings of the research demonstrate how encounters that are made beyond one’s neighbourhood are increasing curiosity, trust and tolerance, and point to the need to acknowledge the relevance of parochial activity in meaningful social encounters with difference.

Keywords:Geographies of encounter, children’s geography, Cape Town, Mental mapping, Social

Yhteenveto 14:45-15:00