Tekstin politiikkaa

Näkökulmia kaupunkiarkkitehtuuriin

Antero Innamaa
Aalto-yliopisto

Kerron esimerkkejä viime vuosien kaupunkiarkkitehtuurikeskustelusta Tapiolasta Helsinkiin, Ruoholahdesta Töölönlahdelle. Pohdin, miksi en enää näe arkkitehtuurissa sitä, mitä siitä esitetään julkisessa promootiokuvastossa. 

Vietin lapsuuteni Tapiolassa. Ajoin pyörällä kouluun laatoitettua Tapionraittia pitkin, ja usein poikkesin Informaatiokioskilla katselemassa tulevan Tapiolan pienoismallia. Joskus Keskustorniin kiirehti nenäni edestä Heikki von Hertzen, Asuntosäätiön keulamies. Minulle Tapiolan promootio oli uskottavaa. Näin joka päivä, miten puutarhakaupunki kehittyy arkkitehtiensa toiveiden mukaiseksi suomalaisen kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin toiviokaupungiksi. Keskusaltaan värikkäiden suihkulähteiden äärellä tunsin voimakkaana paikan tenhovoiman.

Muutin Helsinkiin melko pian Heikki von Hertzenin kuoleman jälkeen. Uudessa asuinympäristössäni sain voimaa Havis Amandasta, Merisatamasta ja jugendarkkitehtuurista. Osallistuin Liekkihotellissa kaupunkisuunnitteluviraston esittelytilaisuuteen Ruoholahden uudesta asemakaavasta. Tein kysymyksen viraston esittelijälle Bosse Österbergille, miksi kaavassa ei säilytetä Ruoholahden kanavaa kaupunkikuvallisena vesielementtinä. Rakennusmaan arvo oli kuulemma liian korkea, että sitä voitaisiin käyttää tuottamattomaan kanava-alueeseen. Taloudellisten argumenttien perusteista kanavaa vastaan ei kuulemma ollut epäilystäkään.

Töölönlahtea ei koskaan rakennettu Eliel Saarisen tai Alvar Aallon toiveiden mukaiseksi. Suunnitelmia pidettiin liian suurisuuntaisina ja toteuttamiskelvottomina. Ratapihan alueesta päätettiin myöhemmin järjestää uusi suunnittelukilpailu, jonka ohjelman tilasin itselleni. Kilpailuohjelmassa kerrottiin rakennustaloudellisten reunaehtojen rajat. Alueen valmistuttua voidaan todeta, että suunnittelukilpailuohjelmassa esitetyillä taloudellisilla reunaehdoilla ei ollutkaan mitään erityistä perustetta. Alueelle on rakennettu Sanomatalo, Musiikkitalo, Oodi sekä liuta pääkonttoreita. 

Rakentaminen vaikuttaa olevan kolmen juhlaa; kaavoittajan, pankin ja rakennusliikkeen. Sekä arkkitehdit että asunnonostajat näyttävät jääneen sivuosaan.

Case Makasiiniranta

Kaarin Taipale
Aalto-yliopisto

Miten tavoite myydä Eteläsatamasta maata kiinteistösijoittajille onnistuttiin glorifioimaan kävelykeskustan laajentamiseksi ja museotontin löytymiseksi? Idea kätkeytyi jo Helsingin kaupunginkanslian paperiin “Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteutusmalliehdotus” (28.3.2019): “Museorakennus toteutettaisiin uudisrakennuksena Eteläsataman alueelle osana alueen laajempaa kehittämistä. … alueesta järjestettäisiin kaksivaiheinen konsepti- ja toteutuskilpailu, jonka tavoitteena olisi löytää taho, joka pystyy toteuttamaan alueen kokonaisuuden mahdollisimman korkeatasoisesti. Kaupunki myisi alueen tontit kilpailun voittajalle, joka sitoutuisi toteuttamaan museorakennuksen osana kokonaisuutta …”

Pormestari Jan Vapaavuori julkaisi 3.6.2020 blogin ’Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo on mahdollisuus, jota ei saa hukata’: “… olemme kaupunkina mukana hankkeessa vain, jos uuden museon konsepti ja toteutus ovat tarpeeksi kunnianhimoisia. Emme olisi menneet mukaan valtion museoita koskevaan hankkeeseen, jos tavoitteena olisi ollut saada aikaan vain uudet tilat nykyisille museoille. … Yhtä selvää oli, ettei kunnianhimoista museota voisi toteuttaa ns. perinteisellä tavalla. … Nyt esillä oleva malli mietittiin pienessä Helsingin virkamiesporukassa toimeksiannostani. Rakentavien keskustelujen jälkeen myös OKM:n virkamiesjohto hyväksyi ajatuksemme.”

Viranhaltijat informoivat päättäjiä 7.1.2021 “käveltävän keskustan” hankkeista:

• parannetaan jalankulun yhteyksiä Makasiinirantaan Arkkitehtuuri- ja designmuseon alueelle
• kehitetään rantareittiä sekä muita kävelyreittejä Eteläsataman ympäristössä ja Katajanokalla satamatoimintojen siirtämistä ja keskittämistä koskevien, valtuustossa hyväksyttävien periaatteiden mukaisesti.

Helsingin paraatipaikalle tavoitellaan ‘elämyksellisyyttä’, otsikoi Helsingin Sanomat, kun kilpailun 1-vaiheen ehdotukset julkistettiin 17.12.2021. Teksti kuvasi, miten “Makasiiniranta on jatkossa osa käveltävää keskustaa, Helsingin rantoja kiertävää rantareittiä sekä uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon sijaintipaikka.” Ei sanaakaan toimistokiinteistöistä tai tonttikaupoista eikä siitä, että tehdäkseen tontit houkuttelevammiksi uusi museo sidottiin tähän paikkaan ja kaupunki päätti siirtää satamatoiminnot pois.

Kilpailun 2-vaiheen ratkaisusta HS (26.11.2022) otsikoi ’Eteläsataman voittajaehdotus saa helsinkiläispoliitikoilta kiitosta kasvillisuuteen panostamisesta mutta kritiikkiä kunnianhimon puutteesta’. Kunnianhimon puute viittasimoitteeseen, että pitäisi olla “isompaa ja korkeampaa”.Kaupunkipolitiikan taikasanoja ovat olleet esimerkiksi kävelykeskusta,konseptikilpailu ja toteuttajataho. Media nielaisi kuvituskuvat ja keskustelu jumittui saariston kasveihin.

Tekstin filologiaa kaupunkituotetehtaan sulkemiseen

Tiina Vainio
Helsingin yliopisto

Kaupunki vaikuttaa muuttuneen koneeksi, joka pelaa omalla tulevaisuudellaan ota tai jätä -peliä. Kaupungin meno- ja tuloarvio on salainen paperi, jota pormestari piilottelee avoimen päätöksenteon kaiken riepottelevalta keskustelulta. Hallinto-oikeus tuomitsee pormestarin lainvastaisen toiminnan. Jatkossa, päätöksenteon kulttuurin avaamisen kynnyksellä, siistimpää ja sivistyneempää lienee käsitteellistää ja konkretisoida suunnittelun johtamisen kuosia toisin. Etteivät tulevaisuuden pormestarit olisi enää sidottuja nykyisen kollegansa kapea-alaisuuteen akateemisen koulutuksensa sivutuotteena. Eikö löydy tutkimuksen suuntaa, joka päästäisi irti yhden trendikäsitteen aikaansa sidotusta muotoehdosta? Ylös, ulos ja laveampaan, koko tekstin avoimeen, tuuliseen, myrskyiseenkin politiikkaan syventyvään otteeseen. 

Olen nostanut kaupunkipelin pohjoisen sovelluksen kirjallisuustieteelliseen lukutelineeseeni. Otan käsittelyyn geneerisen kaupunkikultin tosiasiallisuuden, joka vastaa lähinnä pakonomaisen kuluttamisen vaatimukseen teollisen mittakaavan estottomuudella. Pois tieltä oksat, männynkävyt ja kodeistaan kiinni pitävät asukkaat? Ei näin. Lopetetaan kaupungin elonkirjolla, kulttuurimaisemalla ja asukastyytyväisyydellä huikenteleva uho, ja siirrytään opettamaan tämänkaltaista yhdyskuntasuunnittelua myös Otaniemeen.

Esitykseni argumentoi kaupunkisuunnittelun johtamisen ja toteuttamisen mahdollisuusehtoja tekstin filologian otteella. Tämä tarkoittaa kaiken tekstiä merkityksellistävän kieli-, teksti-, kuva- ja media-aineiston lukemista limittäin ja lomittain, asukkaitten kokemusasiantuntijuutta ja oikeutettua osallisuutta unohtamatta. Yksittäisten diskurssien edustamien talouskäsitysten tai yksittäisen miehen halun talouden esityskuvaston esimerkillisyysväitteiden jälkeen voidaan todellakin edetä raikkaamman, toista kunnioittavan ja häntä kuuntelevan kaupunkisuunnittelun tulevaisuuteen. 

Esitykseni kaupunki on Helsinki.