Kulttuurinen ja sosiaalinen tieto inhimillisen kaupungin rakentajana (1/2)

Kaupunkilaisten elinolosuhteita, hyvinvointia, osallisuutta ja kokemuksia koskeva tieto on keskeinen osa sekä monitieteistä kaupunkitutkimusta että kaupunkikehittämistä. Tarvitaan tietoa myös kaupunkiympäristön kulttuurisista ja sosiaalisista kerrostumista. Tällaisella tiedolla on tärkeä rooli kaupunkien kestävän kehityksen ja erityisesti kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden edistämisessä. 

Työryhmä kokoaa esityksiä ja keskustelunavauksia, jotka tuovat ja rakentavat kulttuurista ja sosiaalista näkökulmaa kaupunkitutkimuksen keskusteluihin ja kaupunkikehittämiseen.  Työryhmässä kysymme, mitä eri elementtejä kulttuurisen ja sosiaalisen tiedon alle voidaan nähdä kuuluvan ja miten niitä voidaan hyödyntää kaupunkitutkimuksessa ja -kehittämisessä.  Entä miten kaupunkikehittämisen prosessit mahdollistavat erilaisten tiedon muotojen hyödyntämisen?

Toivomme työryhmään teoreettisia ja empiirisiä esityksiä, joissa monipuolistetaan kuvaa kaupunkitutkimuksessa ja -kehittämisessä hyödynnettävissä olevasta tiedosta sekä pohditaan kulttuurisen ja sosiaalisen tiedon merkitystä osana kaupunkikehittämisen prosesseja. Tarkastelun kohteena voivat olla esimerkiksi erilaisten kaupunkilaisten tai päättäjien tieto, toiminta ja osallisuus kaupunkien muutosten prosesseissa. Esitykset voivat tuoda kuuluviin myös marginaaleissa elävien kaupunkilaisten kokemuksia, näkökulmia ja todellisuuksia. Myös aiheeseen liittyvä kansalaiskeskustelu ja dialogi tai sen puute eri toimijoiden välillä ovat kiinnostavia aspekteja.

Työryhmässä käytävä tutkimusalojen ja professioiden väliset rajat ylittävä keskustelu osallistuu inhimillisen, kohtaavan, tunnustavan, eriarvoisuutta vähentävän sekä ihmisarvoa ja -oikeuksia kunnioittavan kaupungin rakentamiseen.

Puheenjohtajat

Terhi Ainiala
Helsingin yliopisto
terhi.ainiala@helsinki.fi

Hanna Mattila
Aalborg Universitet

Veera Niemi
Turun yliopisto

Riikka Perälä
Y-Säätiö
riikka.perala@ysaatio.fi


Esitykset / Presentations

Esitykset osa 2/2 >

Narrative approaches for twenty-first century urban planning and theory

Lieven Ameel
Tampere University

Following a tentative “narrative turn” in planning, what have been the benefits of drawing on narrative and literary studies when working in the field of urban planning and theory? This paper builds on three recently completed international projects: the COST action “Writing Urban Places. New Narratives of the European City” (hosted at TU Delft), the project “Scripts for Postindustrial Urban Futures: American Models, Transatlantic Interventions” (Ruhr region) and the project “PARVIS – Paroles de villes” (Paris). It identifies as central achievements: 1. clarification of concepts and methods; 2. clarification of innovative methods in teaching and participation; 3. identification of important points for further development. Productive approaches for further development in planning practices, based on narrative and literary methodologies, include among others: polyphony, open-ended storytelling, and narrative-purpose PPGIS. This paper draws on work published recently in the open-access book Narrative in Urban Planning: A Practical Field Guide (Ameel, Gurr & Buchenau).


Kiveen hakattuja tulkintoja – suomalaisen kaupunkitilan menneisyyden narratiivit

Olga Juutistenaho
Technische Universität Berlin

Kaupunkitilan kerrostumat välittävät historiallista tietoa. Näin välittyvä kuva menneisyydestä on väistämättä seurausta ideologisista valinnoista. Eri aikakausien kerrostumista vain murto-osa on jäljellä tämän päivän kaupunkitilassa, koska suuri osa rakennuskannasta on vuosien aikana joko tuhoutunut tai purettu. Muistomerkit ja historialliset paikannimet on nekin valittu tarkoituksella: ne heijastavat sekä omaa aikaansa että nykyisen yhteiskunnallisen kontekstinsa arvovalintoja. Arvomaailman murroksessa myös tapa esittää menneisyyttä muuttuu. Vanhat muistomerkit voivat saada uuden tulkinnan, tai niistä saattaa tulla niin ongelmallisia, että ne päätetään poistaa tai siirtää muualle pois silmistä.

Tarkastelen menneisyyden kollektiivista muistamista suomalaisessa kaupunkitilassa. Tarkasteluni on rajattu sotien jälkeiseen aikaan sekä itse sotaa että sitä seurannutta suomettumista ilmentäviin tilallisiin elementteihin. Pohdin julkista tilaa osana toisen maailmansodan historiapolitiikkaa ja muistamisen kulttuuria sekä toisaalta suomalaisen kansallisen identiteetin rakentajana. Analysoin menneisyyden kerrontatapoja ja eri näkökulmien tilallista näkyvyyttä. Esitykseni otsikko kuvastaa ristiriitaa muistomerkkien pysyvyyden ja historiantulkinnan muutoksen välillä. Muistomerkit ovat oman aikakautensa tuotteita ja arvolatautuneita tulkintoja menneisyydestä. Niistä tulee julkisen tilan pysyviä, aineellisia elementtejä, elleivät ne jostain syystä päädy poistettaviksi. Samalla tieto menneisyydestä on kuitenkin jatkuvassa muutoksessa, mikä ei välttämättä välity julkisen tilan muistamisen kulttuurissa.

Toinen maailmansota on muovannut keskeisesti eurooppalaista kollektiivista muistia. Sota kosketti koko Eurooppaa, mutta yhteisen kokemuksen ohella jokaisella maalla on oma näkökulmansa. Sodan muistot ovat palanneet tietoisuuteemme vuonna 2022 Ukrainan sodan alettua ja heijastuvat myös tämänhetkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tutkimuksellani haluankin selvittää, millaisina suomalaisen kaupunkitilan muistamisen elementit näyttäytyvät kansainvälisessä vertailussa ja missä määrin muistamisen kulttuurissa on tilaa moninaisille äänille ja vaikean tai ristiriitaisen kulttuuriperinnön käsittelylle. Tietoisuus omasta menneisyydestä on tärkeää kulttuurista pääomaa, joka tukee myös kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävää yhteiskunnallista kehitystä.


Paikalliskulttuuri tiedon ja merkitysten rakentajana – esimerkkinä Entäs nyt Maunula? -teatteriprojekti 1–2

Ari Tolvanen
Helsinki

Perinteisesti kulttuurituotannon kenttä on jaettu ammattitaiteeseen ja harrastajiin. Jako on nojannut ensi sijassa teosten muodon eritasoisuuteen ja ollut siinä mielessä perusteltu. Tilanne kuitenkin elää. Helsingissä kulttuurin harrastaminen ja kaupungin jakamat avustukset ovat tehtyjen selvitysten mukaan keskittyneet ydinkeskustaan. Vuodesta 2016 tätä vinoutumaa on pyritty oikaisemaan ns. ’Helsingin mallilla’. Kulttuuriavustuksista on korvamerkitty nykyään 600 000 € /vuosi taidelaitosten jalkautumiseen lähiöihin. Tavoitteena on rakentaa yhteistyössä paikallisyhteisöjen kanssa malleja, jotka madaltavat kulttuurin harrastamisen kynnystä. Käynnissä on hankekokonaisuuden kolmas kolmivuotiskausi. Prosessi on ollut vaikuttamassa kulttuuriharrastuksen kasvuun kohdealueilla.

Taideyhteisöjen vetämät ja asukkaiden omatoimiset hankkeet ovat nostaneet esille myös uudenlaisia arviointitarpeita ja -kriteerejä, jolloin em. perinteinen kahtiajako kadottaa osan selitysvoimaansa. Tämä koskee ennen kaikkea teosten sisältöjä, joihin aluekytkös tuo oman tiedollisen mausteensa. Teokset nostavat usein esiin alueelle merkityksellisiä asioita ja tulkintoja. Käsikirjoitukset tehdään itse eikä turvauduta ulkopuolisiin valmiisiin teksteihin. Tekoprosessit vaikuttavat monin tavoin alueeseen, sen sosiaaliseen pääomaan, identiteettiin ja imagoon, mikä on selvä laajennus perinteiseen harrastamiseen. Esitysten yleisörakenne on sekin kattavampi, koska aihepiirit kiinnostavat laajasti asukkaita ja (vertailuhaluisia) vierailijoita muista kaupunginosista.

Paikalliset verkostot ja kumppanuudet erilaisine resursseineen ovat ratkaisevassa roolissa taideprojektien mahdollistajina oli tuotantovastuu sitten ulkopuolisilla taideyhteisöillä tai itse asukkailla. Taideyhteisöt ovat nimenneet uuden työtavan tuotoksineen ”toisenlaiseksi taidemaailmaksi”. Kyseessä on siis alueellisten verkostojen tukema ammattiohjattu prosessi.

Puheenvuorossa jäsennetään tätä ”toisenlaista taidemaailmaa”, sen erontekoja ja yhtäläisyyksiä aikaisempiin jaotteluihin. Esimerkkeinä on Helsingin kulttuuritekopalkinnon v. 2022 saanut, asukkaiden tuottama näytelmäsarja ”Entäs nyt Maunula 1–2” sekä ’Helsingin mallin’ hankekokemukset.


Kasvava kielidiversiteetti: asuinalueiden monikielisyyden muutokset Helsingin metropolialueella 1987–2019

Tuomas Väisänen, Olle Järv, Tuuli Toivonen & Tuomo Hiippala
Helsingin yliopisto

Kaupunkiväestöt ovat muuttumassa moninaisemmiksi ennen näkemättömässä mittakaavassa sekä nopeutuvan kaupungistumisen että kansainvälisen muuttoliikkeen takia. Urbaanin diversiteetin ja sen spatio-temporaalisten levinneisyyksien ymmärtäminen onkin avainasemassa, kun kaupunkisuunnittelussa tehdään päätöksiä, joiden tarkoitus on tukea sosiaalista kestävyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Urbaanin diversiteetin tutkimus on kuitenkin pitkään keskittynyt tarkastelemaan väestöjä etnisyyden ja lähtömaiden perusteella, jolloin moninaisuutta mahdollisesti paremmin kuvaajat muuttujat, kuten tieto väestön äidinkielistä ja kieltenkäytöstä, ovat jääneet huomiotta. 

Tässä esitelmässä esittelemme tulokset analyysistämme Helsingin metropolialueen kielidiversiteetin kehittymisestä vuosien 1987–2019 välillä. Käytämme aineistona Väestötietorekisterin yksilötason aineistoja ja keskitymme erityisesti viron- ja somalinkielisten asuinalueiden kehittymiseen ymmärtääksemme näiden väestöryhmien integraatiokehitystä. Mittaamme kielidiversiteettiä ekologiasta ja informaatiotieteistä lainatuin indeksiluvuin, suoritamme spatiaalisia klusterianalyysejä kielidiversiteetin maantieteellisestä keskittymisestä, sekä selvitämme, kuinka herkästi monikielisyys muuttuu eri väestöryhmien asuinalueilla Markovin ketju -analyysein. Osoitamme, kuinka maantieteellistä ulottuvuutta ei voi sivuuttaa kaupunkien monikielisyyden jakautumista tutkittaessa, kuinka kielidiversiteetti muuttuu herkimmin vahvimmin segregoituneilla asuinalueilla sekä kuinka kielidiversiteettiä voi käyttää muuttujana urbaanin diversiteetin tutkimuksessa


Arjen utopia? Asukasaktivismin kollektiivista autoetnografiaa

Minni Haanpää, Maria Hakkarainen & Anu Harju-Myllyaho
Lapin yliopisto

Esitelmässämme reflektoimme asukasaktivismitietoa ja kaupunkikehittämistä henkilökohtaisesta näkökulmasta, kollektiivisen affektiivisen autoetnografian kautta. Tarkastelumme keskittyy omaan lähiöaktivismitoimintaamme: siihen vaikuttaneisiin ja sen seurauksena toteutuneisiin sosio-materiaalisiin järjestelyihin.

Kaikki kirjoittajat asuvat Rovaniemellä, Korkalovaaran lähiössä. Korkalovaara on monella tavoin suomalainen lähiö pienoiskoossa: se on toisen maailmansodan jälkeen rakennettu kerrostalovaltainen varsinaisesta kaupunkikeskustasta erillään oleva alue (esim. Roivainen, 1999). Lähiölle tyypilliseen tapaan alueen palvelut keskittyvät ostoskeskukseen. Asukkaita on noin 6000. Korkalovaara on muuttunut palveluiden osalta yhteiskunnallisia ja alueellisia kehityskulkuja mukaillen. Viimeisen vuosikymmenen aikana alueen kehitystä on leimannut sisäilmaongelmien vuoksi suljetun koulun vaikutus: kehitys oli pitkään pysähdyksissä. Koulun kohtalo sai meidät aloittamaan asukasaktivismin, jonka tavoitteena on ollut uuden koulun rakentaminen ja kurjistumisen kierteen katkaisu. Toimintamme on ollut esimerkiksi lehtikirjoittelua, lehtijuttujen kohteena oloa, tapahtumajärjestämistä, asukaskuulemisiin ja alueen kehittämistyöryhmiin osallistumista ja asukaskannanoton keruuta koulun puolesta.

Analyysissämme pohdimme asukasaktivismitiedon muotoja, erityisesti tiedon affektiivisuutta sekä sen mahdollisuuksia kaupunkikehittämisessä. Tietomme ja toimintamme tarkastelu jäsentyy arjen utopian käsitteen kautta. Arkipäivän utopiat voidaan ymmärtää prosessuaalisina avoimina ajatuskutsuina, ei ihanneyhteiskuntien yksityiskohtaisina suunnitelmina, joissa on “epärealistisuuden ja staattisuuden pohjavire”. Ne eivät ole vain ajattelua, vaan mitä suurimmissa määrin tekemistä, jossa muutosta tavoitellaan kokeilemalla erilaisia tapoja järjestää yhteiskunnallista ja poliittista arkissa yhteyksissä. (Salmenniemi, Tuomaala-Özdemir & Ylöstalo, 2022). Tutkimuksemme ja toimintamme lähtökohtana on toiminut epätoivo, oman kotikaupunginosan vähittäinen muuttuminen kohti dystooppista asumisympäristöä. Kollektiivisen autoetnografian keinoin tuomme esiin kaupunkisuunnittelun ja -kehittämisen ”tuntua”. Aineistojamme ovat autobiografiset tekstit, käymämme Whatsapp-keskustelut, järjestetyistä tilaisuuksista tehdyt muistelut sekä raportit sekä media-aineistot. Näiden pohjalta pohdimme, miten ja millaisia osallisuuden kokemuksia ja todellisuuksia eri asukastoiminnan muodot ja niihin liittyvä tieto ovat synnyttäneet. Entä millaisia tulevaisuuksia nämä voivat tuottaa? 


Selaa kaikkia työryhmiä